Alhaalta kajahteli karmeaa haukuntaa, johon eivät tällä kertaa olleet syynä kojootit, sillä se oli intiaanien kiljuntaa, eikä oikea uudisasukas olisikaan erehtynyt luulemaan sitä petojen karjunnaksi.
Seuraavana eli kesäkuun 15. päivänä, kello viiden aikaan aamulla, astui
Phil Evans ulos hytistään. Kenties hän tänään saisi tavata insinööri
Roburin?
Kun hänen teki mieli ainakin tietää, miksi Roburia ei ollut näkynyt edellisenä päivänä, hän kääntyi työnjohtaja Tom Turnerin puoleen.
Tämä oli synnyltään englantilainen, noin 45-vuotias mies, leveäharteinen, rotevaraajainen ja kuin raudasta veistetty. Pää oli hänellä tavattoman iso, juuri sellainen, jollaisia taiteilija Hogarth, kaikkien anglosaksien rumien puolien kuvaaja on siveltimensä kärjellä piirtänyt. Jos tarkoin katselee Harlot's Progress nimisen sarjan neljättä taulua, huomaa Tom Turnerin pään vanginvartijan olkapäiden välissä ja samalla huomaa, ettei hänen kasvojensa piirteissä ollut mitään puoleensa vetävää herttaisuutta.
— Saammeko tänään nähdä insinööri Roburin? Phil Evans kysyi.
— En tiedä, Tom Turner vastasi.
— En kysy teiltä, onko hän lähtenyt jonnekin.
— Ehkä.
— Enkä sitäkään, milloin hän tulee takaisin.
— Kaiketi sitten, kun on toimittanut asiansa.