Tiibetissä he saivat nähdä paljaita ylätasankoja, siellä täällä lumipeitteisiä vuorenhuippuja, kuivuneita rotkoja, jäätiköistä virtaavia puroja, notkelmia kimaltelevine suolakerroksineen ja viheriöivien metsien ympäröimiä järviä. Ja kaiken yli puhalsi tuuli, joka usein oli jäätävän kylmä.
Ilmapuntari oli nyt laskenut 450 millimetriin ja osoitti siis Albatrossin olevan runsaasti neljätuhatta metriä merenpintaa ylempänä. Näin korkealla lämpötila tuskin nousi yli nollan, vaikka nyt oli pohjoisen pallonpuoliskon lämpimin vuodenaika. Kun tämän kylmyyden lisäksi tuli nopean vauhdin aiheuttama viima, kävi kannella seisoskeleminen kovin kiusalliseksi, niin että molemmat virkatoverit, joilla tosin oli yllään paksut matkapeitteet, pitivät mukavampana palata hyttiinsä.
Sanomattakin on selvää, että yläpotkurit oli täytynyt panna pyörimään äärimmäisen nopeasti, jotta ne voivat kannattaa Albatrossia tuntuvasti ohenneessa ilmassa. Mutta ne toimivat täydellisesti, ja ilma-aluksessa tuntui siltä kuin niiden siipien hyrinä olisi tuudittanut uneen.
Tänään sai Garlok, läntisen Tiibetin kaupunki, Guari-Korsumin maakunnan tärkein paikka, nähdä Albatrossin liitelevän ylitseen kirjekyyhkysen kokoisena.
Kesäkuun 27. päivänä setä Prudence ja Phil Evans panivat merkille suunnattoman pitkän harjanteen, josta kohosi muutamia korkeita lumihuippuja ja joka peitti horisontin. Etukajuutan seinää vasten nojaten, kestääkseen kovan viiman, he katselivat näitä jättiläisröykkiöitä, jotka näyttivät kiitävän ilma-alusta kohti.
— Arvatenkin Himalaja, Phil Evans sanoi, — ja luultavasti Robur aikoo tehdä kaarroksen sen juurella yrittämättä päästä Intiaan.
— Sitä pahempi! setä Prudence vastasi. — Jos olisi menty niin suunnattoman laajalle alueelle, niin kenties olisimme voineet…
— Paitsi jos hän kiertää vuorijonon ympäri idästä Birman tai lännestä
Nepalin kautta.
— Olkoon kuinka tahansa, mutta sen minä takaan, ettei hän uskalla kulkea sen ylitse!
— Niinkö? sanoi muuan ääni.