Tämän puuhan aikana olivat setä Prudence ja Phil Evans katsahtaneet toisiinsa. Kummankin mieleen oli juolahtanut sama ajatus. Nyt he olivat vain kymmenkunnan metrin päässä Hydaspeen pinnasta ja ranta oli lähellä. Molemmat olivat hyviä uimareita. Hyppy veteen voisi merkitä vapautta, ja kun he olisivat kadonneet veden alle, kuinka Robur enää saisi heitä kiinni? Jotta potkurit voisivat toimia, eikö se edellyttänyt, että Albatrossin oli pysyttävä ainakin kaksi metriä veden yläpuolella?
Hetkessä he olivat ehtineet kuvitella kaikkia mahdollisuuksia, jotka edistivät tai vaikeuttivat heidän suunnitelmaansa. Toisessa hetkessä he olivat harkinneet niitä. Nyt oli vihdoinkin tilaisuus hypätä ilma-aluksen kannelta, mutta juuri silloin laskeutui heidän olkapäilleen muutama pari käsiä.
Heitä oli pidetty silmällä, eikä heitä päästetty pakenemaan.
Tällä kertaa he eivät alistuneet vastarinnatta. He yrittivät päästä irti, mutta Albatrossin miehet olivat vahvaa väkeä.
— Hyvät herrat, insinööri sanoi heille, — kun teille on suotu ilo matkustaa Robur Valloittajan seurassa, kuten olette minua varsin sattuvasti nimittäneet, vieläpä hänen ihailtavalla Albatrossillaan, ei häntä saa tällä tavalla jättää… sanomatta hyvästejä! Ottakaa myös huomioon, ettei pako enää onnistu!
Phil Evans veti pois toverinsa, joka näytti aikovan turvautua väkivaltaan. Molemmat palasivat hyttiinsä lujasti päättäneinä paeta, vaikka se maksaisi heidän henkensä, yhdentekevää missä.
Albatross lähti jälleen lentämään länteen päin. Tämän päivän kuluessa ehdittiin kohtalaisella vauhdilla Kabulistanin alueen poikki, jonka pääkaupunki tuli hetkeksi näkyviin; sitten leikattiin Heratin kuningaskunnan raja yhdentoista kilometrin päässä Kashmirista.
Näillä seuduilla, joista yhä vielä kiistellään ja joiden kautta venäläisille avautui tie Englannin intialaisiin alusmaihin, tuli näkyviin miesjoukkoja, kolonnia, kuormastoja, yleensä kaikkea, mikä on ominaista marssivalle armeijalle tarpeineen. Samoin kuultiin tykkien jyskettä ja muskettien rätinää. Mutta insinööri ei koskaan puuttunut toisten asioihin, ellei siihen ollut pakko oman kunnian tai ihmisyyden nimessä. Hän ei siis ollut näkemästään millänsäkään, jos Herat, kuten sanotaan, oli keskisen Aasian avain, niin hänestä oli yhdentekevää, pistettiinkö tuo avain englantilaisten vai moskovalaisten taskuun. Maalliset ristiriidat tai edut eivät enää koskeneet uskalikkoa, joka oli ottanut ilmakehän ainoaksi alueekseen.
Tämä maa hävisikin pian näkyvistä oikeaan hiekkamyrskyyn, jollaisia täällä päin sattuu liiankin usein. Tebbad-nimisen tuulen mukana kulkeutui hienonhienoa pölyä, jossa oli kuumetta tuottavia taudinituja. Kuinka monta karavaania joutuikaan tuhon omaksi näissä tuulissa!
Välttyäkseen tästä pölystä, joka olisi voinut haitata hammasrattaiden täsmällistä käyntiä, Albatross nousi parin tuhannen metrin korkeuteen hakemaan puhtaampaa ilmapiiriä.