Viikon kuluessa oli merkillinen lippu nähty liehumassa perin vaikeapääsyisten huippujen yläpuolella, nimittäin hampurilaisille Pyhän Mikaelin tornin kohdalla, turkkilaisille Pyhän Sofian korkeimman minareetin yllä, Rouenin väestölle tuomiokirkon metallisen nuolen kärjessä, strassburgilaisille Münsterin huipulla, amerikkalaisille Vapaudenpatsaan yläpuolella Hudson-virran suulla ja Washingtonin muistopatsaan kohdalla Bostonissa, kiinalaisille Viidensadan Neron temppelin harjalla Kantonissa, hindulaisille lähellä Tanshurin temppelin pyramidin kuudettatoista kerrosta, italialaisille Pyhän Pietarin kirkon ristin kohdalla Roomassa, englantilaisille St. Paulin kirkon ristin yläpuolella Lontoossa, egyptiläisille Gizan suuren pyramidin terävän huipun kohdalla ja pariisilaisille vuonna 1889 pidettyä maailmannäyttelyä varten rakennetun, kolmensadan metrin korkuisen rautatornin ukkosenjohdattimen lähellä.
Ja tämä lippu oli mustaa kangasta, se oli kirjailtu tähdillä ja keskellä oli kultainen aurinko.
YKSIMIELISYYTEEN EI PÄÄSTÄ.
— Ja jos joku teistä väittää vastaan…
— Kas vain…! Tietysti väitetään vastaan, kun siihen on aihetta!
— Eikä siinä auta, vaikka kuinka uhkailette!
— Varokaa hieman, mitä sanotte, Bat Fyn!
— Varokaa itse, setä Prudence!
— Minä väitän edelleen, ettei potkuri saa olla takana.
— Me myös…! Me myös! kuului ainakin viisikymmentä yksimielistä ääntä.