Tunnettua on, että Kaspian meri oli tuliperäiselle seudulle syntynyt valtava syvänne. Tähän altaaseen laskivat monet suuret joet, kuten Volga, Ural, Kura, Kuma, Tere ja muut. Ellei liika vesi haihtuisi ilmaan, olisi tämä meri, jonka pinta-ala oli lähes 450.000 neliökilometriä ja syvyys vaihteli 18 ja 120 metrin välillä, peittänyt tulvallaan matalat ja suoperäiset rannat pohjois- ja itäpuolella. Vaikkei se ole yhteydessä Mustaanmereen eikä Araljärveen, jotka ovat sitä paljon ylempänä, siinä eli kuitenkin hyvin suuri määrä kaloja — tietysti niitä lajeja, jotka sietivät sen varsin kitkerää vettä; tähän taas oli syynä nafta, jota siihen valui eteläpäässä olevista lähteistä.
Ajatellessaan sitä vaihtelua, jota kalastus voisi tuoda tavalliseen ravintojärjestykseen, oli Albatrossin miehistö hyvinkin halukas ryhtymään tähän puuhaan.
— Huomio! huusi Tom Turner, joka juuri oli iskenyt harppuunansa siromuotoiseen, melkein hain näköiseen kalaan.
Se oli komea sampi, pituudeltaan kolmatta metriä, sitä lajia, jota venäläiset nimittävät belugaksi ja jonka mädistä saadaan kaviaaria, kun siihen sekoitetaan suolaa, etikkaa ja valkoviiniä. Virroista pyydystetyt sammet olivat ehkä parempia kuin merestä saadut, mutta nämä otettiin hyvillä mielin vastaan Albatrossin kannella.
Tuottoisammaksi kävi kalastus kuitenkin laahusnuotilla, joihin kertyi toutaimia, lahnoja, lohia, suolaisen veden haukia; erityisen runsaasti saatiin keskikokoisia sterlettejä, joita rikkaat herkuttelijat tilaavat elävinä tuotaviksi Astrakanista Moskovaan ja Pietariin. Ne, jotka tarttuivat Albatrossin nuottiin, saivat elinympäristöstään siirtyä suoraa päätä miehistön isoon kattilaan, ilman rahtikuluja.
Roburin väki kiskoi reippaasti ylös verkkoja, kun niitä oli vedetty ilma-aluksen perässä useita kilometrejä. Gascognelainen François Tapage ulvoi ilosta ja vastasi täydellisesti nimeään. Kun oli kalastettu tunnin verran, täyttyivät Albatrossin kalasumput, ja sitten noustiin taas kiitämään pohjoista kohti.
Koko tämän ajan oli Frycollin taukoamatta kirkunut, jyskyttänyt hyttinsä seiniä ja yleensä pitänyt sietämätöntä meteliä.
— Kirottu neekeri ei siis aiokaan pysyä hiljaa! sanoi Robur, jonka kärsivällisyys oli jo loppumassa.
— Minusta näyttää, hyvä herra, että hänellä on täysi oikeus olla tyytymätön, Phil Evans huomautti.
— Niinpä niin, samoin kuin minulla on oikeus pelastaa korvani tästä kidutuksesta, Robur vastasi.