Näihin kysymyksiin on toistaiseksi mahdotonta vastata. Ne ovat tulevaisuuden salaisuuksia. Ehkä ne kerran paljastuvat.
Se ainakin on varmaa, ettei tämä Robur-lintu ruvennut etsimään pesäänsä Afrikan pohjoiselta rannikolta, vaan katsoi hyväksi viettää loppuosan päivää Tunisin vasallivaltion yläpuolella Bonin ja Karthagon niemien välillä, milloin lentäen, milloin liitäen oikkujensa mukaan. Vähän myöhemmin se suuntautui sisämaahan päin ja livisti pitkin Medjerdan ihanaa laaksoa, seuraten tämän kellertävää uraa, joka monin paikoin häipyi kaktus- ja laakeripensaiden joukkoon. Kuinka paljon se säikäyttikään lentoon niitä lukemattomia papukaijoja, jotka kyyristelivät sähkölennättimen langoilla ja näyttivät odottavan sanomia siepatakseen ne matkalla ja viedäkseen eteenpäin siipiensä suojassa!
Sitten yön tultua Albatross keinui Krumirian rajaseudulla ja jos vielä oli jäljellä joku krumirialainen, hän heittäytyi varmaankin maahan kasvoilleen ja rukoili Allahia tämän jättiläiskotkan ilmestyessä.
Aamulla seuraavana päivänä saatiin nähdä Bone ja viehättävät kukkulat sen ympäristössä; sitten Philippeville, joka nyt oli kuin pieni Alger, sen uudet holvikattoiset junalaiturit ja ihanat viinimäet, joiden viheriöivät köynnökset saivat koko seudun näyttämään vihannalta, niin että melkein luulisi olevansa Bordeauxin tai Bourgognen tienoilla.
Tämä viidensadan kilometrin retki Ison ja Pienen Kabylian ylitse päättyi puolenpäivän vaiheilla, jolloin tultiin Algerin arabialaisen linnan kohdalle. Mikä näyttämö nyt tarjoutuikaan ilma-aluksen matkustajien katseltavaksi! Merelle päin aukea satama Matifoun niemen ja Pescaden kärjen välillä, rannikolla toistensa vieressä palatseja, moskeijoita ja huviloita, mutkikkaita laaksoja, joita viinimäet peittivät kuin vaipat, ja sininen Välimeri, jolla valtamerilaivat halkoivat vettä näyttäen höyryllä käyviltä veneiltä. Ja samanlaista oli Oranin viehättävään kaupunkiin asti, jonka myöhäiseen iltaan linnoituksen puutarhoissa viipyneet asukkaat saivat nähdä Albatrossin katoavan ensimmäisten iltatähtien joukkoon.
Jos setä Prudence ja Phil Evans kummastelivat, mitä oikkua insinööri Robur tahtoi tyydyttää pannessaan lentävän vankilansa liitelemään Algerin alueen yläpuolella — näyttäen heille tätä Ranskan jatkoa toisella puolen sitä merta, jota sietäisi jo sanoa ranskalaiseksi sisäjärveksi — niin heillä oli syytä uskoa hänen päässeen toivomuksensa perille kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Sillä nyt ruorimies käänsi ohjaustankoa, ja Albatross lähti kiitämään kaakkoon. Seuraavana aamuna, kun oli kierrelty Tellin vuoriseutu, nähtiin sarastuksen valaisevan Saharan hiekka-aavikkoa.
Heinäkuun 8. päivän matkaohjelma oli seuraavanlainen. Ensin lähelle pientä Geryvillen kauppalaa, joka samoin kuin Laghouat oli perustettu autiomaan reunalle, jotta myöhemmin kävisi helpommaksi valloittaa Kabyl. Sitten lennettiin Stillenin vuorisolasta, jolloin saatiin aika lailla ponnistella melko voimakasta tuulta vastaan. Sen jälkeen pyyhällettiin aavikon poikki, milloin hidasta vauhtia, vihannoivien keitaiden yli, milloin huimaavan nopeasti, niin etteivät korppikotkatkaan pysyneet rinnalla. Muuten täytyi monesti ampua näitä kammottavia lintuja kohti, jotka kymmenen tai viidentoista suuruisissa parvissa eivät arastelleet ahdistamasta ilma-alusta Frycollinin äärimmäiseksi kauhuksi.
Mutta jos korppikotkat eivät voineet vastata sen paremmin kuin vihlovalla rääkynällä, nokkien ja kynsien iskuilla, niin alkuasukkaat, jotka olivat yhtä kesyttömiä, eivät säästäneet Albatrossia pyssynlaukauksilta varsinkaan silloin, kun se oli sivuuttanut Selin vuoren, jonka vihreä ja sinipunerva kallioperä pisti paikoittain esiin valkoisen vaipan alta. Nyt oltiin varsinaisen Saharan kohdalla. Täällä viruivat vielä Abdel-Kaderin yöleirien tähteet, ja tänne oli eurooppalaisen aina vaarallista tulla, etenkin Beni-Mzalin alueelle.
Ilma-aluksen täytyi jälleen kohota ylempiin ilmakerroksiin välttääkseen samum-tuulen puuskaa, joka nostatti punertavaa hiekka-aaltoa pitkin maata, kuten väkevä nousuvesi vyöryttää hyökylainetta valtameren pinnalla. Vihdoin avautuivat Chebkan autiot tasangot tummine laavakerrostumineen Ain-Massinin raikkaaseen ja vihreään laaksoon asti. Olisi vaikea selvästi kuvitella mielessään näitä vaihtelevia alueita, joita sai yhdellä kertaa katsella päästä päähän. Puiden ja pensaiden peittämien kukkuloiden jälkeen tuli pitkiä harmahtavia, aaltojen tapaisia kaistaleita, joissa oli poimuja niin kuin arabialaisten villaviitassa ja joiden ylimmät murtuneet kohdat tekivät maan mäkiseksi. Etäällä näkyi vuorenrinteitä rajuine puroineen, palmumetsiä, pieniä litteitä majoja ryhmittyneinä kukkuloille ja niiden keskellä moskeijoja, muiden muassa Metliti, jossa eleli erään uskonlahkon päämies, suuri marabu Sidi Chick.
Ennen yön tuloa oli kuljettu muutama sata kilometriä hyvin tasaisen alueen ylitse, jolla nähtiin leveitä hiekkasärkkiä. Jos Albatross olisi silloin halunnut pysähtyä, se olisi maan päälle laskeutuessaan joutunut Uarglan keitaan notkelmaan, valtavan laajan palmumetsän suojaan. Hyvin selvästi tuli näkyviin kaupunki, jossa voitiin erottaa kolme erilaista osaa, sulttaanin muinainen, tavallaan linnoituksen näköinen palatsi, rakennuksia, joiden tiilet aurinko oli polttanut, ja laaksoon porattuja kaivoja, joista ilma-alus olisi voinut täydentää vesivarastonsa. Mutta se oli kulkenut niin nopeasti, että säiliöissä oli Afrikan erämaiden kohdalle tultaessa vielä kylliksi jäljellä Hydaspes-virrasta Kashmir-laaksossa pumpattua vettä.