De visu, koska heidän katseensa saattoi kaikilta kohdilta tarkastella sitä viiden tai kuuden kilometrin laajuista kolmiota, jonka muotoinen kaupunki oli; de auditu, koska tänään sattui olemaan varsinainen toripäivä ja siellä pidettiin hirveätä melua; de olfactu, koska hajuaistiin vaikuttivat perin epämiellyttävästi kaikki lemut Jubu-Kamon torilta, jonka varrella oli lihahalli lähellä muinaisten kuninkaiden palatsia.
Joka tapauksessa insinööri piti aiheellisena huomauttaa Weldon Instituutin puheenjohtajalle ja sihteerille, että heillä nyt oli tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus silmäillä "Sudanin Kuningatarta", joka tätä nykyä oli Taganetin tuaregien hallussa.
— Hyvät herrat, Timbuktu, hän sanoi heille samalla äänensävyllä, jolla oli kaksitoista päivää aikaisemmin ilmoittanut: — Hyvät herrat, Intia!
Sitten hän jatkoi:
— Niin, Timbuktu, 18. asteen kohdalla pohjoista leveyttä ja 5. astetta 56 minuuttia länteen Pariisin meridiaanista, keskimäärin 245 metriä merenpinnan yläpuolella. Tärkeä kaupunki, jossa asuu noin kaksi- tai kolmetoistatuhatta ihmistä, muinoin kuuluisa taiteista ja tieteistä. Kenties haluaisitte pysähtyä sinne muutamiksi päiviksi?
Tällainen ehdotus ei voinut olla muuta kuin insinöörin ivallisuutta.
— Mutta, hän jatkoi, — muukalaisten voisi olla vaarallista oleskella keskellä neekereitä, berbereitä, fullaneja ja arabialaisia, joita siellä asuu — varsinkin jos ottaa vielä huomioon, että tulomme sinne ilma-aluksella hyvinkin voisi olla heille vastenmielistä.
— Arvoisa herra, Phil Evans vastasi samalla äänensävyllä, — sen mielihyvän vuoksi, jota tuntisimme saadessamme jättää teidät, menisimme vastustelematta siihenkin vaaraan, että nuo alkuasukkaat ottaisivat meidät huonosti vastaan. Siitä tulisi vankila toisen sijaan, ja Timbuktu on parempi kuin Albatross!
— Se on makuasia, Robur sanoi siihen. — Olkoon miten tahansa, minä en sittenkään ota sitä temppua vastuulleni, sillä minun tulee taata niiden vieraideni turvallisuus, jotka suovat minulle sen kunnian, että matkustavat seurassani…
— Vai niin, insinööri Robur, keskeytti setä Prudence, jonka suuttumus nyt purkautui, — te ette siis tyydy olemaan vanginvartijamme, vaan lisäätte konnantyöhönne vielä herjauksia.