Mutta Albatross piti jokseenkin hidasta vauhtia, ikään kuin epäröiden hetkellä, jolloin oli jätettävä Afrikka. Oliko insinöörin mieleen ehkä tullut halu kääntyä takaisinpäin? Ei, vaan hänen huomionsa oli erikoisesti kiintynyt siihen maahan, jonka kohdalla nyt oltiin.
Yleisesti tiedetään — ja hän tiesi myös — millainen oli Dahomeyn kuningaskunta, joka oli mahtavimpia Afrikan länsirannikolla. Vaikka se oli kyllin voimakas kyetäkseen taistelemaan naapurinsa, Ashantin kuningaskunnan kanssa, sen rajat olivat kuitenkin ahtaat, sillä tämän maan pituus etelästä pohjoiseen oli vain kuudettasataa kilometriä ja leveys idästä länteen tuskin kolmeasataa; mutta asukkaita siellä oli runsaasti seitsemänsataatuhatta, mukaan laskien Ardrahin ja Ouidahin itsenäiset alueet, jotka se oli liittänyt alueisiinsa.
Ellei tämä Dahomeyn kuningaskunta siis ollutkaan suuri, se oli kuitenkin usein antanut puheenaihetta. Se oli kuuluisa hirveistä julmuuksista, joita pantiin toimeen vuosittain toistuvissa juhlissa, pöyristyttävistä ihmisteurastuksista, joilla tahdottiin kunnioittaa poistunutta hallitsijaa ja hänen seuraajaansa. Siellä meni virallinen kohteliaisuus niinkin pitkälle, että kun Dahomeyn kuningas otti vastaan jonkun ylhäisen henkilön tai vieraan maan lähettilään, tämän kunniaksi ja yllätykseksi leikattiin päät poikki kymmenkunnalta ihmiseltä, ja mestauksen suoritti itse oikeusministeri, "minghan", joka olikin pyövelinä erinomaisen kätevä.
Siihen aikaan, jolloin Albatross lensi Dahomeyn rajan poikki, oli Bahadu-niminen hallitsija äsken kuollut, ja koko väestö valmisteli paraikaa juhlallisuuksia hänen seuraajansa valtaistuimelle nousemisen kunniaksi. Kaikkialla oli siis vilkasta hyörinää, joka ei ollut jäänyt Roburilta huomaamatta.
Dahomeylaisia oli pitkissä jonoissa liikkeellä maaseudulta valtakunnan pääkaupunkia Abomeyta kohti. Hyvin hoidetut tiet, jotka kulkevat säteittäin jättiläiskorkuista ruohoa kasvavien laajojen tasankojen halki, valtavat maniok-vainiot, uhkeat metsät, joissa rehoitti palmuja, kookospuita, mimoosia, oranssi- ja mangopuita — sellainen oli se maa, jonka suloiset tuoksut kohosivat ilma-alukseen saakka, samalla kun kaikesta tästä vihannuudesta pyrähteli lentoon tuhansia papukaijoja ja kardinaalilintuja.
Insinööri tähysteli mietteissään, kurottaen yläruumistaan yli kaiteen, eikä vaihtanut Tom Turnerin kanssa kuin muutaman sanan.
Näytti siltä ettei Albatrossin onnistunut vetää puoleensa näiden liikkuvien ihmisjonojen huomiota, jotka useimmiten katosivat näkyvistä puiden tiheän lehvistön alle. Syynä oli varmaankin se, että ilma-alus pysytteli jokseenkin korkealla keveiden pilvien keskellä.
Kello yhdentoista vaiheilla aamupäivällä tuli pääkaupunki näkyviin muurien saartamana, joita vielä suojasi ympärysmitaltaan lähes parinkymmenen kilometrin pituinen vallihauta. Kadut olivat leveitä ja suorakulmaisesti suunniteltuja tasaisella maaperällä, ja keskellä kohosi iso torni, jonka pohjoislaidan täytti kuninkaan palatsi. Tätä laajaa rakennusryhmää ylemmäksi kohosi eräänlainen parveke, lyhyen matkan päässä siitä neliömäisestä alasta, joka oli varattu uhritoimituksille. Juhlapäivinä tältä parvekkeelta heitettiin kansan käsiin vankeja, jotka oli sidottu pajukoreihin, ja oli helppoa kuvitella, kuinka raivoisasti onnettomat uhrit revittiin kappaleiksi.
Hallitsijan palatsin jakoivat eri osiin monet pihat, ja muutamia näistä reunustivat varsinaiset kasarmit, joissa asusti neljätuhatta naissoturia, osana kuninkaallista armeijaa, vieläpä sen urhoollisinta väkeä.
Jos olikin epätietoista, oliko amatsoneja samannimisen virran varrella, niin Dahomeyssa sitä ei tarvinnut lainkaan epäillä. Toisilla näistä oli sininen paita, sininen tai punainen olkahihna, valkoiset siniraidalliset housut, valkoinen patalakki, patruunalaukku vyöllä; toisilla, jotka pyydystivät norsuja, oli aseina raskas karhiini ja lyhytteräinen tikari, ja päässä heillä oli rautavanteilla kiinnitettynä kaksi antiloopinsarvea; tykkinaisilla oli puoleksi sininen ja punainen puku ja aseina musketteja ja vanhanaikaisia valukanuunia, ja sitten oli vielä pataljoona nuoria tyttöjä, joiden pukuna oli sininen takki ja valkoiset polvihousut ja jotka olivat todellisia vestaaleja, siveitä kuin Diana ja hänen laillaan aseistettuja jousilla ja nuolilla.