Ei, Henri ei ollut kysynyt, kannattihan koettaa.
Mutta pian huomattiin, ettei Kate tässä suhteessa ollut uudisasukkaita paljonkaan viisaampi. Sen verran hän kuitenkin tiesi, että kun "Severn" oli palanut, koetti Evans parastaan pitääkseen veneen lähellä Amerikan rannikkoa; kovin kaukana siitä ei Carrin saari siis voinut olla.
Haaksirikkoisten merimiesten olisi niin muodoin ollut helppo päästä manterelle, jos he vain olisivat saaneet veneensä parempaan kuntoon. Päivä päivältä Henri käsitti yhä selvemmin, että nuoret uudisasukkaat ja merimiehet ennemmin tai myöhemmin joutuvat mittelemään voimiaan keskenänsä. Viimeksi mainituille käy näet tuiki tärkeäksi saada käsiinsä ranskalaisluolan runsas työkalu- ja välinevarasto. Sen vuoksi hän teki kaiken voitavansa salatakseen pienen uudisasumuksen roistoilta niin kauan kuin mahdollista. Muun muassa hän kielsi poikia ampumasta ainoatakaan laukausta. He saivat tyytyä siihen metsänriistaan, joka pyydettiin ansoilla ja satimilla.
Muuten ei luolassa ollut mistään puutetta. Kanatarha menestyi mainiosti, teelehtiä oli kerätty suuri varasto, ja koko joukko sokerinestettä oli laskettu pulloihin. Lamppuja varten oli myös runsaasti öljyä, ja polttopuita voitiin tuoda metsästä niin paljon kuin tarvittiin.
Sen lisäksi Kate keksi eräänä päivänä jotain, josta pojat täydellä syyllä saattoivat olla kiitollisia hänelle. Ihan lähellä luolan suuta kasvoi näet koko joukko korkeita puita, joiden puuaines oli niin löysää ja syistä, ettei se kelvannut uunipuuksi, ja sen vuoksi ei kukaan ollut piitannut näistä puista. Mutta heti kun Kate huomasi ne, hän huudahti: "Kas vain, kasvaako täällä lehmäpuita?"
"Lehmäpuita!" toisti John. "Sepä hassu nimi."
Ja Costar kysyi: "Mistä syystä niitä niin kutsutaan? Syövätkö lehmät niitä?"
"Eivät suinkaan. Ne ovat saaneet nimensä siitä, että niistä saa maitoa niin kuin lehmistä." Ja Kate selitti, kuinka tarvitsee vain leikata kuori, niin puusta valuu nestettä, joka on maidon kaltaista ja hyvin terveellistä.
"Mutta miltä se maistuu?" kysyi Jack.
"Sen saat pian tietää", sanoi Kate. "Juokse sisään noutamaan suuri ruukku, niin…"