"Sitä en tiedä."
"Et tiedä…?"
"En, Evans, siitä en tiedä mitään", Forbes vakuutti, ja sen enempää hänestä ei saatu. Siitä hän kuitenkin oli varma, hän sanoi, että Walston kyllä vielä palaa.
Paljon hyötyä kuulustelusta ei ollut. Jospa vain olisi saatu selko siitä, miltä puolen roistot aikoivat hyökätä, olisi ainakin ollut mahdollista tehdä sen mukaan puolustussuunnitelma. Evans punnitsi asian perinpohjaisesti, hän ymmärsi että rohkea rokan syö, toisin sanoen, täytyi uhmata vaaraa ja uskaltaa lähteä tiedusteluretkelle metsään.
Kahdentoista ajoissa Moko vei kupillisen ruokaa Forbesille, mutta vangittu merimies ei maistanut sitä lainkaan.
"Saattepa nähdä, että hän alkaa pehmetä. Kun hänenlaisensa ihminen menettää ruokahalunsa, niin jotain erikoista on hänessä tekeillä, uskokaa pois", tuumi Kate Henrille.
"Katsokaahan pojat", sanoi Evans, kun päivällinen oli korjattu pöydästä, "nyt olen ajatellut, että muutamat teistä seuraisivat minua metsään, niin että kerrankin saisimme oikein selvän siitä, mitä nuo heittiöt nykyään puuhaavat ja missä he oikein vaaniskelevat. Mitä arvelette ehdotuksestani?"
Pojista ehdotus oli erinomaisen järkevä. "Nimittäin", muistutti Gordon, "jos vain pidämme huolta siitä, ettei linnoitus jäi ilman puolustusta meidän ollessamme poissa".
"Tietenkin!" sanoi Evans. "Paul, Baxter ja… odottakaahan… Moko ja pikkupojat, niin ja sen lisäksi Kate jääköön tänne ja pitäköön puoliaan, jos herra Walston keksii tehdä rynnäkön luolaan. Me toiset: Gordon, Robert, Henri, Cross — siinä on neljä — Jack, Webb, William…"
"Ja minä!! Enkö minäkin saa tulla mukaan?" kysyi Garnett.