"Jos saisimme yhtä mukavat olot tulevassa asunnossamme", sanoi Henri, "niin voisimme olla iloisia. Mutta se ei käy niinkään helposti! Täällä ei näytä olevan yhtään ainoata paikkaa, missä voisi saada katon päänsä päälle."
Moko oli mestari ruoanlaitossa, ja Jackissa oli hiukan kokkipojan vikaa. Yks kaks he olivat paistaneet vähän kinkkua, kymmenkunta munaa, ja kohta viisitoista haaksirikkoista poikaa ja koira istuivat pitkän pöydän ääreen kajuutassa ja kävivät täysinäisten vatien kimppuun.
Ja luuletteko heidän istuneen alla päin ja masentuneena suremassa onnettomuuttaan. Päinvastoin. He rohkaisivat toinen toistaan, ja pian matala kajuutta kaikui heidän iloisesta naurustaan ja leikkipuheistaan. Koko joukossa oli vain yksi, joka istui hiljaisena ja alakuloisena, nimittäin Paul Martinet. Mikähän häntä vaivasi?
Aterioinnin jälkeen kaikkia rupesi nukuttamaan; eikä kummakaan että he olivat väsyneitä kaiken sen jälkeen, mitä he viime vuorokausien kuluessa olivat kestäneet. Ensin menivät pikkupojat levolle ja pian isommat seurasivat heitä, paitsi Henri, Gordon ja Robert, jotka olivat päättäneet olla vartiossa koko yön. Ei voitu olla aivan huolettomia; olisivathan heidän kimppuunsa voineet hyökätä vaikka petoeläimet tai alkuasukkaat.
Yö kului kuitenkin rauhallisesti. Niin pian kuin aurinko lähetti ensimmäiset säteensä, heräsivät pojat ja valmistuivat heti päivän töihin. Ensin tarkastettiin ruoka-aitta perinpohjaisesti. Tärkein kysymys oli, riittääkö ruokaa ainakin aluksi. Muuten poikien täytyy heti lähteä hankkimaan ruokavaroja, ja se saattaa olla hankalaa. Robert, joka koko lailla ymmärsi metsästysasioita, väitti että ympäristössä tuskin oli muuta metsästyskelpoista kuin merilinnut, jotka kaartelivat rannoilla, mutta niistä he eivät muka suuria kostuneet.
Kuitenkin kävi ilmi, että ruokavarastot olivat hyvin runsaat. Kaksi ensimmäistä kuukautta he saattoivat hyvin tulla toimeen, jos tyytyivät vain kaikkein välttämättömimpään. Ja vähän muutakin kuin merilintuja oli ehkä kuitenkin saatavissa, nimittäin munia. Sen keksinnön teki William, ja Costar ja John olivat heti samaa mieltä.
"Niin", he huusivat. "Munia! Kootaan vain iso kasa niitä. Se on hauskaa ja sitä paitsi ne maistuvat hyviltä".
"Ja ne ovat ravitsevia", lisäsi siihen Henri. "Olipa hyvä, että tulit ajatelleeksi munia".
Webbillä oli myös jotain sanottavaa. "Mehän voimme kalastaakin", hän sanoi.
Sekä Henri että Gordon olivat jo ajatelleet, kuinka suurta hyötyä heillä tulee olemaan siimoista, mutta he antoivat mielellään Webbille kunnian tästä ehdotuksesta; he tiesivät, että oli tärkeätä rohkaista poikien toimeliaisuutta, silloin syntyy kilpailu siitä, kuka voi antaa parhaan neuvon.