"Niin", sanoi William. "Minä näin viime yönä unta, että muuan laiva huomasi lippumme tuolla lahden törmällä, laski maihin ja otti meidät mukaansa. Jospa se uni toteutuisi!"
"Niin, jospa!" sanoi Gordon. "Mutta ellei niin käy, suoriudumme kyllä sittenkin. Muistakaa, että nyt lähenee aika, jolloin metsänriistaa on yllin kyllin. Niin Robert, sinä vilkuilet pyssyysi ja sinä pääsetkin metsälle, kunhan vain lupaat säästää ruutia."
"Säästää ruutia! Ikäänkuin metsästäjän alituisesti pitäisi ajatella vain sitä!" tiuskaisi Robert. "Mutta sinä ja Henri olette aina kimpussani siksi ettei minua huvita samanlainen saaliinpyynti kuin Williamia."
"Huvita?" toisti William. "Enpä totta tosiaan omaksi huvikseni viritä ansoja. Sen teen vain siksi, että sillä keinoin nopeimmin saan pyydetyksi jotain, joka täyttää sekä Mokon padat että meidän vatsamme."
"Niin, kullakin on omat ilonsa", sanoi Robert niskojaan keikauttaen, "mutta minä olen mielestäni liian hyvä mokomaan metsänkäyntiin". Ja jo seuraavana aamuna hän heitti pyssyn hartioilleen ja lähti metsälle löytääkseen jotain metsänriistaa. Suureksi ilokseen hän palasi kotiin aimo saalis laukussaan. Hän kertoi nähneensä koko joukon nanduja, mutta hänen ei onnistunut ampua niistä ainoatakaan.
"Ei niitä pidäkään ampua", sanoi Jack tosissaan, "niillä pitää ratsastaa. Niin, älkää naurako. Minäpä näytän teille nyt, että se käy aivan mainiosti päinsä."
Gordon koetti estää häntä, mutta Jack oli itsepäinen, ja hetkisen kuluttua Garnett ja Baxter seisoivat luolan suulla pitelemässä strutsia. Se sai valjaat ylleen ja viimein Jack kiipesi suurella vaivalla sen selkään.
"Päästäkää irti!" hän huusi, ja samassa silmänräpäyksessä suuri lintu lähti livistämään kuin tykin suusta. Jack veti vetämistään ohjaksista, mutta lintu ei ollut tietääkseen. Hetken aikaa pikku ratsastaja pysyttäytyi selässä pitelemällä kiinni strutsin kaulasta, mutta sitten lintu ravisti itseään ja — pöksis! — siinä venyi Jack maassa. Strutsi katosi puitten väliin.
Toiset pojat kiiruhtivat Jackin luo. He luulivat hänen vahingoittuneen, mutta hän oli tupsahtanut pehmeään ruohikkoon eikä ollut satuttanut itseään ollenkaan, häpesi vain aika lailla epäonnistunutta ratsastustaan.
Marraskuun ensi päivinä pojat päättivät, että osan heistä pikimmiten oli lähdettävä pitemmälle tutkimusmatkalle Vanhempainjärven länsirannalle.