"Päästäksemmekö puron yli? Ei, sen yli voimme kahlata", arveli Gordon.
Ja niin he saattoivatkin tehdä helposti, sen syvempi puro ei ollut. Vastakkaisella rannalla kävi maa yhä liejuisemmaksi, ja sen vuoksi heidän täytyi poiketa metsään, jossa kirjava lintuparvi lensi puusta puuhun täyttäen ilman iloisella viserryksellä. Korkealla ilmassa näkyi silloin tällöin kondori, korppikotka tai mahtava kotka.
Pojat kulkivat koko ajan pitkin metsän reunamaa. Iltapuolella, juuri kun he arvelivat että olisi ihanaa saada pian vähän lepuuttaa väsyneitä jalkojaan, he äkkiarvaamatta joutuivat taas virralle ja tällä kertaa sellaiselle, jonka yli ei voinut kahlata; se oli näet noin seitsemän metriä leveä ja näytti varsin syvältä. Gordon silmäili ranskalaisen merimiehen taskukirjakarttaa ja huomasi pian joen olevan siihen merkittynä. Se oli järven laskujoki ja virtasi mereen jonkin matkaa Laivalahdesta.
"Tähän meidän ehkä on paras leiriytyä", ehdotti hän. "Ja sitten meillä on syytä kutsua tätä virtaa Leirivirraksi. Vai onko jollakin teistä sopivampi nimi ehdolla? Eikö? Hyvä, kirjoitan siis tämän nimen muistiin."
Pojat istuivat nyt levähtämään puitten alle. Jackin täytyi paistaa viimeinenkin maamyyrä, ja se katosi siinä tuokiossa seitsemään nälkäiseen vatsaan tai oikeastaan kahdeksaan, sillä ei Pankaan halveksinut kelpo ateriaa. Sen jälkeen sytytettiin suuri nuotio, jota Robertin ja Williamin oli määrä pitää vireillä; se kyllä pelottaisi metsän pedot lähestymästä leiriä. Sitten pojat kietoutuivat vaippoihinsa, heittäytyivät ruohikolle pitkälleen ja vaipuivat pian uneen.
Seuraavana aamuna Gordon ensi työkseen levitti kumiveneen ja laski sen vesille. Kevyt vene ei kuitenkaan kannattanut useampia kuin yhden kerrallaan ja sen vuoksi täytyi sitoa köysi sekä sen keulaan että perään. Kun siis Gordon ensimmäisenä miehenä oli sauvonut itsensä vastarannalle, toiset hinasivat veneen takaisin. Sitten veneeseen astui Robert ja hänet lautattiin yli, ja vähitellen koko joukko oli kerääntynyt toiselle rannalle.
Pan ei tarvinnut venettä, se ui virran yli.
Ja sitten eteenpäin, yhä eteenpäin!
Nyt maa oli taas hyvää lujaa hiekkapohjaa, ja sinä aamupäivänä pojat saivat kuljetuksi pitkän matkan. Kello kymmenen he söivät välipalaa ja ohjasivat sitten jälleen kulkunsa pohjoista kohti.
Kahdentoista ajoissa pysähtyi Robert äkkiä ja sanoi kohottaen kaukoputken silmälleen: