Tällä välin talon vouti oli Sandy Pattersonin käskystä valmistanut aamiaisen, ja ennen kuin neljännestunti oli kulunut heidän saapumisestaan, istuivat matkalaiset uhkeasti katetun pöydän ympärillä. Ruokien ja viinien laatu oli verraton; mutta eniten miellytti kaiken tämän ylenpalttisuuden keskellä nuorten karjankasvattajien ilo siitä, että saivat kattonsa alla tarjota tätä loistavaa vieraanvaraisuutta.
He saivat pian tietää retkikunnan tarkoituksen ja kuuntelivat hartaasti kertomusta Glenarvanin etsiskelystä, antoivatpa vielä hyviä toiveita kapteeni Grantin lapsille.
— Harry Grant, Michel sanoi, — on ilmeisesti joutunut alkuasukkaiden käsiin, koska häntä ei ole näkynyt rannikon asutuksilla. Hän tiesi tarkasti asemansa, kuten asiakirja todistaa, ja kun hän ei ole saapunut mihinkään englantilaiseen siirtolaan, hänen on täytynyt heti maihin päästessään joutua villien vangiksi.
— Juuri niin tapahtui hänen perämiehelleen Ayrtonille, John Mangles sanoi.
— Mutta te, herrat, lady Helena kysyi, — ettekö te ole milloinkaan kuulleet puhuttavan Britannian haaksirikosta?
— Emme milloinkaan, rouva, Michel vastasi.
— Minkälaisen kohtelun on kapteeni Grant teidän luullaksenne saanut australialaisten vankina?
— Australialaiset eivät ole julmia, rouva, nuori karjankasvattaja vastasi, — ja neiti Grant voi olla huoleton siinä suhteessa. Heidän luonteensa lempeydestä on useita esimerkkejä, ja moni eurooppalainen on kauan aikaa asunut heidän parissaan voimatta milloinkaan valittaa heidän julmuuttaan.
— King muiden muassa, Paganel sanoi, — ainoa Burken retkikunnasta eloonjäänyt.
— Ei ainoastaan se rohkea retkeilijä, Sandy huomautti, — vaan myös eräs englantilainen sotamies, nimeltään Buckley, joka karattuaan vuonna 1803 Port Philipin rannikolle joutui alkuasukkaiden vangiksi ja eli kolmekymmentäkolme vuotta heidän parissaan.