— Ah, meri! meri! Paganel toisteli, — se on ihmisvoimien etevin harjoituskenttä, ja laiva on kulttuurin varsinainen kulkuneuvo! Ajatelkaa, ystäväni! Jos maapallo olisi vain mannerta, ei siitä vielä yhdeksännellätoista vuosisadalla tunnettaisi tuhannetta osaa. Katsokaa vain, kuinka on suurten mannerten sisäosien laita. Siperian aroille, Keski-Aasian ylängöille, Afrikan sademetsiin, Amerikan preerioille, Australian autiomaihin, napaseutujen jäisille lumikentille ihminen uskaitaa tuskin yrittäkään ja uskaliainkin epäröi. Ei pääse kulkemaan. Kulkuneuvot ovat riittämättömät. Kuumuus, taudit, alkuasukkaiden julmuus ovat usein auttamattomina esteinä. Parikymmentä kilometriä erämaata erottaa ihmisiä enemmän kuin viisisataa kilometriä vettä! Toisella rannalla ollaan toisen rannan naapureita, mutta muukalaisia, kun vain metsäkin on erottamassa! Englanti on Australian rajalla, kun taas Egypti esimerkiksi tuntuu olevan miljoonien kilometrien päässä Senegalista ja Peking toisella puolella maapalloa kuin Pietari! Valtameren yli on nykyään helpompi kulkea kuin Saharan poikki kapeimmaltakaan kohdalta, ja merten ansio on, kuten muuan amerikkalainen oppinut sattuvasti on sanonut, että maailman eri osien välille on syntynyt yleinen sukulaisuus.
Paganel oli puhunut innostuneesti, eikä majurillakaan ollut yhtään sanaa tingittävänä tästä valtameren ylistyksestä. Jos Harry Grantin etsimiseksi olisi täytynyt seurata 37. leveysastetta yksinomaan maata pitkin, ei yritykseen olisi voitu lainkaan ryhtyä; mutta nyt kantoi meri rohkeat etsijät maasta toiseen ja 6. päivänä joulukuuta, aamun sarastaessa, nousi uusi vuori näkyviin aaltojen keskeltä.
Se oli Amsterdamin saari, jonka asema on 37° 47' leveyttä ja 77° 34' pituutta ja jonka korkein huippu näkyy kirkkaalla ilmalla yhdeksänkymmenen kilometrin päähän. Kello kahdeksan aikana sen vielä epämääräinen muoto muistutti hyvinkin Teneriffan huippua.
— Ja niinmuodoin, Glenarvan huomautti, — se on myös samanlainen kuin
Tristan da Cunha.
— Järkevästi päätelty, Paganel vastasi, — sen maantieteellis-mittausopillisen selviön mukaan, että jos jotkut kaksi saarta ovat kolmannen näköisiä, ne ovat myös keskenään yhdennäköisiä. Minä lisäisin, että samoin kuin Tristan da Cunha, myös Amsterdamin saari on ja on ollut yhtä rikas hylkeistä ja Robinsoneista.
— Onko siis Robinsoneja kaikkialla? lady Helena kysyi.
— Kautta kunniani, rouva, Paganel vastasi, — minä tunnen vähän saaria, joilla ei olisi ollut sen luontoisia seikkailuja; jopa paljon ennen kuin teidän kuolematon maamiehenne, Daniel Defoe, kirjoitti romaaninsa, oli sattuma sen jo toteuttanut.
— Herra Paganel, Mary Grant sanoi, — sallitteko minun tehdä teille yhden kysymyksen?
— Kaksi, rakas neiti, ja minä lupaan vastata niihin.
— No, nuori neito jatkoi, — olisiko teistä hyvin kamalaa joutua olemaan autiolla saarella?