— On, on! Aivan oikein, Paganel vastasi. — Koko Oseania kuuluu englantilaisille. Se on sovittu asia! Jatkakaamme.
Majurin riemuksi Paganel oli puoleksi suuttuneen, puoleksi ällistyneen näköinen. Kyselyä jatkettiin.
— Menkäämme Aasiaan, maantieteilijä sanoi.
— Aasia, Toline vastasi, — on suunnattoman suuri alue. Pääkaupunki:
Kalkutta. Suurimmat kaupungit: Bombay, Madras, Kalikut, Aden, Malakka,
Singapore, Pegu, Colombo; saaria ovat Lakkadiivit, Malediivit, Chagos
sekä monet muut; kuuluvat englantilaisille.
— Hyvä, hyvä, oppilas Toline! Entä Afrikka?
— Afrikka käsittää kaksi pääsiirtokuntaa: etelässä on Kapmaa, pääkaupunkina Kapkaupunki, ja lännessä englantilaiset alusmaat, tärkein kaupunki Sierra Leone.
— Oikein vastattu! lausui Paganel, joka alkoi oivaltaa tätä englantilaista maantiedettä. — Hyvin opetettu. Mitä Algeriaan, Marokkoon ja Egyptiin tulee … niin ne on pyyhitty pois brittiläisistä kartoista. Minä haluaisin nyt mielelläni puhua hiukan Amerikasta!
— Se jaetaan, Toline jatkoi, — Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.
Edellinen kuuluu englantilaisille Kanadan, Uuden Braunschweigin, Uuden
Skotlannin ja kuvernööri Johnsonin hallinnon alaisten Yhdysvaltain
kautta.
— Kuvernööri Johnson! Paganel huudahti. — Hullun orjuusintoilijan murhaaman, suuren ja hyvän Lincolnin seuraaja! Oikein! Sen paremmin ei voi! Ja mitä Etelä-Amerikkaan tulee, niin Guyanan, Malvinas-saarten, Shetlandin saariston, Georgian, Jamaikan, Trinidadin ja muiden kautta kuuluu sekin englantilaisille! Minä en väitä sitä vastaan. Mutta, Toline, tahtoisinpa kernaasti kuulla sinun tai paremmin sanoen sinun opettajiesi ajatuksen Euroopasta.
— Euroopastako? kysyi Toline, joka ei ymmärtänyt mitään maantieteilijän kiintymyksestä.