Veteen kaatunut ombu ajelehti virran ja tuulen yhteisvoimin viemänä. Kaimaanit olivat paenneet lukuunottamatta yhtä, joka kiipesi pystyssä olevia juuria pitkin leuat levällään; mutta Mulrady tempasi puoliksi palaneen oksan ja antoi sillä pedolle niin voimakkaan iskun, että sen selkäranka murtui. Kaimaani molskahti takaisin veteen, jota sen pelottava pyrstö vielä hurjasti pieksi.
Glenarvan kumppaneineen siirtyi nopeasti tuulen puolisille oksille päästyään eroon alligaattoreista, ja ombu, jonka liekkejä myrsky paisutti kuin tuulessa lepattavia purjeita, kiiti loimuavana kokkona yön pimeydessä.
ATLANTTI.
Kaksi tuntia purjehti ombu valtavalla järvellä kohtaamatta maata. Sitä syöneet liekit olivat vähitellen sammuneet. Suurin vaara tässä hirvittävässä purjehduksessa oli siis ohi. Majuri rajoittui lausumaan, ettei tulisi kummastua vaikka pelastuttaisiin.
Tulvavirta piti alkuperäisen suuntansa, yhä lounaasta koilliseen. Pimeys, jota vain silloin tällöin valaisi joku myöhästynyt salama, oli jälleen käynyt synkäksi, ja Paganel etsi turhaan tuttuja maamerkkejä. Rajuilma oli loppumassa. Suurien pisaroiden asemesta satoi kevyttä tihkua, jonka tuuli hajotti, ja suuret, tyhjentyneet pilvet kerääntyivät ryhmiin korkealle.
Ombun kulku kuohuvassa vedessä oli nopeaa; se kiiti hämmästyttävää vauhtia kuin sen sisälle olisi kätketty jokin voimakas moottori. Ei mikään osoittanut, ettei se tällä tavoin ajelehtisi päiväkausia. Mutta kello kolmen aikaan aamulla huomautti majuri, että sen juuret silloin tällöin raapaisivat maata. Pitkällä, katkaistulla oksalla Tom Austin tunnusteli huolellisesti syvyyttä ja totesi, että maa oli kohoavaa rinnettä. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tapahtui töytäys, ja ombu pysähtyi.
— Maa! Maa! Paganel huusi kaikuvalla äänellä.
Hiiltyneiden oksien päät olivat törmänneet erääseen kukkulaan. Milloinkaan eivät merenkulkijat ole enemmän iloinneet karille joutumisesta. Sehän oli tässä sama kuin satama. Robert ja Wilson olivat jo hypänneet kovalle maalle ja hurrasivat ilosta, kun kuului tuttu vihellys ja intiaanin kookas vartalo kohosi esiin.
— Thalcave! Robert huusi.
— Thalcave! kaikki toistivat yhdestä suusta.