— Kuten käsket, Glenarvan lausui, — mutta salli minun sitä ennen puhutella Olbinettia.
Laivan muonamestari oli mainio ravintoasiantuntija, skotlantilainen, joka toimensa tärkeyden puolesta olisi ansainnut olla ranskalainen ja täytti tehtävänsä hartaasti ja taitavasti. Hän asettui kuuntelemaan.
— Olbinett, me teemme pienen retken ennen aamiaista, Glenarvan sanoi, ikään kuin olisi ollut puhe huvimatkasta Tarbetille tai Katrine-järvelle. — Toivoakseni pöytä on katettu palatessamme.
Olbinett kumarsi juhlallisesti.
— Tuletteko mukaan, majuri? lady Helena kysyi.
— Jos käskette, MacNabbs vastasi.
— No, lordi Glenarvan huomautti, — majuri on uponnut sikarinsa savuun, siitä häntä ei saa temmata pois; majuri on nähkääs tuima tupakkamies, Mary-neiti. Hän polttaa aina, nukkuessaankin.
Majuri nyökkäsi hyväksyvästi, ja lordi Glenarvanin vieraat lähtivät välikannelle.
Yksin jäätyään ja tapansa mukaan itsekseen puhellen, mutta väittämättä milloinkaan itseään vastaan, kietoutui MacNabbs yhä paksumpaan savupilveen; hän seisoi liikkumatta, katsellen taaksepäin laivan vanaveteen. Hetken hiljaisen mietiskelyn jälkeen hän kääntyi ympäri ja havaitsi seisovansa vastapäätä erästä uutta henkilöä. Jos mikään olisi voinut majuria hämmästyttää, hän olisi nyt hämmästynyt, sillä tämä matkustaja oli hänelle täysin outo.
Hän oli pitkä, kuiva ja laiha, ehkä noin nelikymmenvuotias mies, näöltään kuin pitkä suurinuppinen naula. Hänen päänsä oli tosiaan iso ja voimakas, otsa oli korkea, nenä pitkähkö, suu iso, leuka hyvin jykevä. Hänen silmiään peittivät suuret, pyöreät silmälasit ja hänen katseessaan näytti olevan sellaista erikoista epävarmuutta kuin ns. päiväsokeilla, jotka näkevät esineet vain hämärässä. Kasvoista päättäen hän oli älykäs ja hilpeä mies; hänellä ei ollut jurojen ihmisten tylyä ilmettä, jotka periaatteesta eivät milloinkaan naura ja jotka peittävät mitättömyytensä yksivakaisuuden alle. Kaikkea muuta. Tuntemattoman herttaisen luonteva, koreilematon käytös osoitti selvästi, että hän osasi ottaa ihmiset ja asiat niiden hyvältä puolelta. Mutta vaikkei hän vielä ollut puhunut, hänet tunsi puheliaaksi ja varsinkin hajamieliseksi niiden ihmisten tapaan, jotka eivät näe, mitä katsovat, eivätkä kuule, mitä kuuntelevat. Hänellä oli päässä matkalakki, jalassa paksut keltaiset kengät ja nahkasäärystimet, pukunaan ruskeat samettihousut ja samasta kankaasta tehty takki, jonka lukemattomat taskut näyttivät olevan täynnä kaikenlaisia vihkosia, muisti- ja taskukirjoja ja lukemattomia muita yhtä epämukavia ja tarpeettomia esineitä, puhumattakaan pitkästä kaukoputkesta, jota hän kantoi olkahihnassa.