Patagonialainen nyökäytti päätään ylhäältä alas, mikä liike kaikkien kansojen keskuudessa on myöntävä merkki.
— Hyvä! majuri sanoi, — sehän on ystävämme Paganelin alaa. Hän on varmasti mielissään, että sai päähänsä opiskella espanjan kieltä.
Kutsuttiin Paganel. Hän riensi paikalle nopeasti ja tervehti patagonialaista aitoranskalaisella kohteliaisuudella, josta tämä arvattavasti ei ymmärtänyt mitään. Tilanne selitettiin maantieteilijälle.
— Mainiota, tämä sanoi.
Ja avaten suutaan tavallista enemmän ääntääkseen sanat selvästi, hän lausui:
— Vos sois um homem de bem![9]
Alkuasukas höristi korviaan eikä vastannut mitään.
— Hän ei ymmärrä, maantieteilijä sanoi.
— Ehkäpä te ette painota oikealla kohdalla, majuri huomautti.
— Ehkä tosiaan en. Hemmetin korko!