— Se, että kun perämies Ayrton kuuli Duncanin määränpään päivää myöhemmin kuin olimme lähteneet vesille…
— Ayrton, Glenarvan huudahti. — Onko hän siis laivalla?
— On, mylord.
— Ayrton täällä! Glenarvan toisti katsoen John Manglesiin.
— Se on ollut Jumalan tahto! nuori kapteeni vastasi.
Hetkiseksi välähti kummankin mieleen salamannopeasti Ayrtonin käytös, hänen kauan valmistelemansa kavallus, Glenarvanin haavoittaminen, Mulradyn murha, Snowyn soihin syöstyn retkikunnan kärsimykset, tuon roiston koko menneisyys. Ja nyt mitä ihmeellisimmästä yhteensattumasta roisto oli heidän vallassaan.
— Missä hän on? Glenarvan kysyi innokkaasti.
— Eräässä keulapuolen hytissä, Tom Austin vastasi, — ja häntä pidetään vartioituna.
— Miksi?
— No, kun Ayrton näki laivan purjehtivan Uuteen Seelantiin, hän raivostui ja yritti pakottaa minut muuttamaan laivan suuntaa, uhkasi ja vihdoin yllytti miehiäni kapinaan. Silloin huomasin, että hän on vaarallinen kaveri, ja ryhdyin varotoimiin häntä vastaan.