— Vai hirttäkää! Glenarvan huudahti äkkiä suuttuneena.
Sitten hän malttoi mielensä ja sanoi vakaalla äänellä:
— Ayrton, täällä ei ole tuomareita eikä pyöveleitä. Heti kun poikkeamme maihin, teidät jätetään Englannin viranomaisten käsiin.
— Sitä pyydänkin! perämies vastasi.
Sitten hän palasi tyynin askelin vankilakseen määrättyyn hyttiin, ja kaksi matruusia sijoitetuin hänen ovelleen pitämään silmällä hänen pienimpiäkin liikkeitään. Kuulustelussa mukana olleet olivat suutuksissaan ja alakuloisia.
Kun Glenarvan ei saanut Ayrtonia puhumaan, mitä mahdollisuuksia hänellä enää oli? Ilmeisesti toteutettava Edenissä tehty suunnitelma palata Eurooppaan ja luovuttava ajatuksesta tuonnempana ryhtyä uudelleen nyt epäonnistuneeseen yritykseen, sillä nythän näyttivät Britannian jäljet olevan auttamattomasti hukassa, asiakirjaa ei voinut mitenkään tulkita toisin, eikä 37. leveysasteella enää ollut edes mitään muuta mannerta; Duncanin oli siis vain käännyttävä paluumatkalle.
Neuvoteltuaan ystäviensä kanssa Glenarvan keskusteli yksityiskohtaisemmin John Manglesin kanssa paluuta koskevista seikoista. John tarkasti säiliöt; hiilivarasto riittäisi korkeintaan kaksi viikkoa. Niinpä oli välttämätöntä hankkia lisää polttoainetta lähimmässä satamassa.
John ehdotti Glenarvanille, että suunnattaisiin kurssi Talkahuanon lahteen, missä Duncan jo kerran oli täydentänyt varastonsa ennen lähtöään kiertomatkalleen. Se oli suora reitti ja tarkalleen 37. leveysasteella. Sieltä alus lähtisi runsaasti varustettuna etelään, kiertäisi Kap Hornin ja palaisi Skotlantiin Atlantin kautta.
Tämä suunnitelma hyväksyttiin ja koneenkäyttäjälle annettiin käsky lisätä vauhtia. Puoli tuntia myöhemmin kuljettiin Talkahuanoa kohti merellä, joka oli Tyyni-nimensä arvoinen, ja kello kuusi illalla häipyivät Uuden Seelannin viimeiset vuoret horisontin lämpimiin usviin.
Nyt alkoi siis paluumatka. Murheellinen hetki rohkeille etsijöille, jotka palasivat lähtösatamaan ilman Harry Grantia! Laivamiehistökin, joka lähtiessä oli ollut niin hilpeä, niin luottavainen, oli masentunut ja alakuloinen, kun piti palata Eurooppaan. Näistä kunnon matruuseista halusi kyllä jokainen nähdä jälleen kotimaansa, mutta kaikki olisivat vielä kauan uhmanneet meren vaaroja kapteeni Grantin etsinnöissä.