— Että jätätte minut jollekin autiolle Tyynen valtameren saarelle antaen mukaani, mitä tarvitsen ensi alkuun. Tulen sitten toimeen mikäli voin ja kadun, jos saan aikaa!
Glenarvan, joka ei ollut odottanut tällaista käännettä, katsahti ystäviinsä, mutta nämä pysyivät vaiti. Muutaman silmänräpäyksen mietittyään hän vastasi:
— Ayrton, jos suostun pyyntöönne, ilmoitatteko te minulle kaikki, mitä haluan tietää?
— Kyllä, mylord, tarkoitan kaikki, mitä tiedän kapteeni Grantista ja Britanniasta.
— Koko totuuden?
— Niin.
— Mutta kuka takaa…?
— Hm, näen kyllä, mikä teitä epäilyttää, mylord. Se, että täytyy luottaa minuun, pahantekijän sanaan! Se on totta! Mutta mitäs sille mahtaa? Tilanne on sellainen. Täytyy suostua tai olla suostumatta.
— Minä luotan teihin, Ayrton. Glenarvan sanoi yksinkertaisesti.
— Ja siinä teette oikein, mylord. Muuten, jos petän teitä, onhan teillä aina tilaisuus kostaa.