Kello viisi John Mangles luuli erottavansa kevyen savupatsaan kohoavan taivaalle.
— Onko se tulivuori? hän kysyi Paganelilta, joka kaukoputkellaan tähyili tätä uutta maata.
— En tiedä mitä ajatella, maantieteilijä vastasi. — Maria-Teresia on vähän tunnettu paikka. Mutta en ihmettelisi vaikka se olisi syntynytkin merenpohjan mullistuksesta, jolloin se voisi olla tuliperäinen.
— Mutta jos se on syntynyt tulivuoren purkauksessa, sanoi Glenarvan, — eikö se sitten voisi uudessa purkauksessa taas hävitä?
— Se on tuskin luultavaa, Paganel vastasi. — Sen olemassaolo on tiedetty jo useita vuosisatoja, mikä antaa joltisenkin takuun. Kun Julia-saari ilmestyi Välimereen, se ei pysynyt kauan näkyvissä, vaan katosi jo muutamien kuukausien kuluttua.
— Hyvä, Glenarvan sanoi. — Arveletko, John, että voimme laskea maihin ennen yötä?
— En, mylord. En uskalla pimeässä viedä Duncania rannikolle, jota en tunne. Minä risteilen hiljaa edestakaisin ja huomenna lähetämme veneen maihin.
Kello kahdeksan illalla häämötti Maria-Teresia vain tummana, tuskin näkyvänä varjona, vaikka oltiin ainoastaan viiden meripeninkulman päässä. Duncan laski yhä lähemmäksi.
Kello yhdeksän näkyi hyvin kirkas tulenhohde loistavan pimeydessä. Se pysyi paikallaan eikä sammunut.
— Tuo näyttäisi vahvistavan sitä oletusta, että siellä on tulivuori,
Paganel sanoi huolellisesti sitä tutkien.