— Tältä matkalta pitäisi meidän kuitenkin kuulla rätinää, joka aina seuraa purkausta, mutta itätuuli ei tuo vähintäkään ääntä korvaamme, John Mangles huomautti.
— Tosiaan, Paganel sanoi, — tuo tulivuori hehkuu, mutta ei jyrise. Ja kuitenkin voisi lisäksi sanoa, että se vuorotellen loistaa ja sammuu kuin majakka.
— Te olette oikeassa, John Mangles jatkoi, — emmekä kuitenkaan ole majakkarannikolla. Kas, siellä on toinenkin tuli! Tällä kertaa aivan rannalla! Katsokaa! Se liikkuu, se vaihtaa paikkaa!
John ei erehtynyt. Oli tosiaan ilmestynyt toinen tuli, joka näytti välillä sammuvan ja taas äkkiä syttyvän.
— Saarella on siis asukkaita? Glenarvan kysyi.
— Ilmeisesti villejä, Paganel vastasi.
— Mutta silloin emme voi jättää sinne perämiestä.
— Ei, majuri vahvisti, — se olisi sentään villeillekin liian huono lahja.
— Etsikäämme siis jokin toinen autio saari, sanoi Glenarvan, joka ei voinut olla hymyilemättä MacNabbsin hienotunteisuudelle. — Minä olen luvannut säästää Ayrtonin hengen ja tahdon pitää sanani.
— Olkaamme joka tapauksessa varuillamme, Paganel lisäsi. — Seelantilaisilla on raaka tapa pettää laivoja liikkuvilla tulilla, kuten muinoin Cornwallin asukkailla. Maria-Teresian asukkaat saattavat tuntea sen menettelyn.