Glenarvan yritti kuitenkin. Hän tarttui Robertin käteen ja sanoi:
— Kuulitko sinä isäsi äänen, rakas lapseni?
— Kuulin, mylord. Tuolta, keskeltä maininkeja. Hän huusi: — Tulkaa apuun!
— Ja tunsitko äänen?
— Tunsinko hänen äänensä, mylord? Tottakai minä sen tunsin, vannon sen! Sisareni kuuli sen ja tunsi kuten minäkin! Kuinka voitte luulla, että olisimme molemmat erehtyneet? Mylord, lasketaan vene ja mennään hänen avukseen!
Glenarvan huomasi kyllä, ettei hän voinut rauhoittaa poikaparkaa. Hän koetti kuitenkin vielä viimeistä keinoa ja kutsui paikalle perämiehen.
— Hawkins, hän kysyi tältä, — tehän olitte ruorissa sillä hetkellä, kun neiti Mary sai kohtauksensa?
— Niin olin, mylord, Hawkins vastasi.
— Ettekö nähnyt tai kuullut mitään?
— En mitään.