— Mylord ja te, mylady, siunatkaamme lapsiamme!
Kun kaikki oli kerrottu ja toistettu tuhanteen kertaan, Glenarvan selitti Harry Grantille Ayrtonia koskevat seikat. Grant vahvisti perämiehen puheen todeksi, mitä tuli hänen laskemiseensa Australian rannikolle.
— Hän on älykäs ja rohkea mies, jonka kiihkeä luonne on vienyt pahuuden tielle, hän lisäsi. — Toivottavasti mietiskely ja katumus muuttaa hänet!
Mutta ennen kuin Ayrton vietiin saarelle, tahtoi Harry Grant tarjota uusille ystävilleen kalliosaarensa antimia. Hän kutsui heitä käymään metsämajassaan ja istahtamaan toisen Robinsonin pöytään. Glenarvan ja hänen vieraansa suostuivat mielihyvin. Robert ja Mary Grant halusivat hartaasti nähdä ne yksinäiset paikat, missä kapteeni oli niin paljon heitä ikävöinyt.
Vene pantiin kuntoon, ja kapteeni, hänen molemmat lapsensa, lordi ja lady Glenarvan, majuri, John Mangles ja Paganel astuivat pian saaren rannalle.
Muutamassa tunnissa oli Harry Grantin valtakunta tarkastettu. Se oli oikeastaan merenalaisen vuoren huippu, tasanne, jossa oli runsaasti basalttikallioita ja tulivuorenpurkauksen jätteitä. Maan geologisten vaiheiden aikana oli tämä vuori vähitellen noussut Tyynen valtameren syvyyksistä maanalaisen tulen toimiessa; mutta jo vuosisatoja sitten oli tulivuori sammunut, ja sen tukkeutunut kraateri oli nyt merestä nousseena saarena. Sitten kehittyi pinnalle multaa, ja kasvimaailma valtasi tämän uuden alueen; ohikulkevat valaanpyytäjät jättivät sinne kotieläimiä, vuohia ja sikoja, jotka lisääntyivät luonnon tilassa, ja tällä valtameren keskelle ilmestyneellä saarella oli kaikkea tarvittavaa.
Kun Britannian haaksirikkoiset olivat pelastuneet sinne, he ryhtyivät järjestelemään luonnon rikkauksia. Kahdessa ja puolessa vuodessa saivat Harry Grant ja hänen molemmat matruusinsa siellä paljon aikaan. Monta eekkeriä huolellisesti viljeltyä maata antoi laadultaan mainioita vihanneksia.
Vierailijat saapuivat vehreiden kumipuiden varjostamaan asuntoon; sen ikkunoiden edessä levisi valtava meri auringonsäteissä kimallellen. Harry Grant siirrätti pöytänsä kauniiden puiden varjoon, ja kaikki istuutuivat sen ääreen. Vuohenlapa, nardisleipää, muutamia kulhoja maitoa, pari kolme villin sikurin juurta, puhdasta ja raikasta vettä — siinä ainekset, joista tämä yksinkertainen ja arkaadian paimenten arvoinen ateria oli valmistettu.
Paganel oli ihastuksissaan.
Hänen vanhat Robinson-haaveensa kihosivat hänelle päähän.