Kohtalo oli siis määrännyt, että Harry Grant ja hänen molemmat kumppaninsa pelastuivat, että John Mangles menisi vihille Mary Grantin kanssa Pyhän Mungon vanhassa kirkossa, missä pastori Paxton, sitä ennen yhdeksän kuukautta rukoiltuansa isän pelastuksen puolesta, siunasi hänen tyttärensä ja hänen pelastajansa avioliiton! Samoin oli määrätty, että Robertista tulisi merimies kuten Harry Grantista ja John Manglesista ja että hän jatkaisi heidän kanssaan isänsä suuria suunnitelmia lordi Glenarvanin suojeluksessa.
Mutta oliko määrätty, että Jacques Paganel ei kuolisi poikamiehenä?
Arvattavasti.
Sankarillisten tekojensa jälkeen maantieteilijä ei tietenkään voinut välttää kuuluisuutta. Hänen hajamielisyytensä hurmasi Skotlannin ylhäisön seurapiirit. Hänestä suorastaan kilpailtiin, eikä hän millään voinut noudattaa kaikkia hänelle lähetettyjä kutsuja.
Ja tällöin tapahtui, että eräs rakastettava kolmikymmenvuotias neiti eikä sen vähempää kuin majuri MacNabbsin serkku, itsekin hiukan omalaatuinen, mutta hyväsydäminen ja vielä viehättävä, ihastui maantieteilijän eriskummallisuuteen ja tarjosi hänelle kättään ja sydäntään. Sen mukana tuli vielä miljoona puntaa, mutta siitä vaiettiin.
Neiti Arabellan tunteet eivät jättäneet Paganelia suinkaan kylmäksi, mutta hän ei uskaltanut kosia.
Majuri ryhtyi välittäjäksi näiden kahden, toisiaan varten luodun sydämen kesken. Hän jopa huomautti Paganelille, että avioliitto oli "viimeinen hajamielisyys", minkä hän voisi itselleen sallia.
Paganel, joka jostakin ihmeellisestä syystä ei saanut sanotuksi ratkaisevaa sanaa, oli pulassa.
— Eikö neiti Arabella miellytä teitä? MacNabbs kysyi häneltä vähän väliä.
— Oh, majuri, hän on hurmaava! Paganel huudahti, — tuhat kertaa liian hurmaava ja totta puhuakseni hän miellyttäisi minua enemmän, jos hän olisi vähemmän viehättävä! Jospa hänellä olisi edes jokin puute!
— Olkaa rauhassa, majuri vastasi, — kyllä hänellä niitä on ja useampia kuin yksi. Täydellisimmälläkin naisella on niitä aina osansa. Niinpä, Paganel, onko asia sovittu?