Tällöin Turner syöksyi veteen kenenkään huomaamatta, ja Mascarinin vene pelasti hänet, kun hän oli jo uupumaisillaan.
Moinen tapaus tyrmistytti molempien laivojen miehistöä. Huudettiin kostoa; mutta ennen kuin kostettiin kuolleiden puolesta, täytyi pelastaa elossa olevat. Maissa oli kolme leiripaikkaa ja niiden ympärillä tuhansia verenhimoisia villejä, jotka olivat päässeet ihmislihan makuun.
Koska kapteeni Crozet oli poissa — hän oli jäänyt yöksi mastoleirille — ryhtyi laivan ensimmäinen perämies, Duclesmeur, välttämättömimpiin kiireellisiin toimenpiteisiin. Mascarinilta lähetettiin veneessä eräs upseeri ja osasto sotilaita. Tämän upseerin oli määrä ennen kaikkea mennä kirvesmiesten avuksi. Hän soudatti joukkonsa pitkin rantaa, huomasi kapteeni Marionin veneen rannalla ja nousi maihin.
Kapteeni Crozet, joka kuten sanottu oli poissa laivalta, ei tiennyt mitään verilöylystä, nähdessään kello kahden aikaan iltapäivällä tämän osaston saapuvan. Hän aavisti pahinta, riensi tulijoita vastaan ja sai kuulla mitä oli tapahtunut. Varovasti hän ilmoitti miehilleen, etteivät nämä olisi menettäneet rohkeuttaan.
Villit olivat kokoontuneet ryhmiin kaikille kukkuloille. Kapteeni Crozet otti mukaan tärkeimmät työaseet, kaivatti maahan muut, käski sytyttää tuleen vajat ja aloitti peräytymisen kuudenkymmenen miehen kanssa.
Alkuasukkaat seurasivat häntä huudellen: Takuri mate Marion — Takuri on tappanut Marionin! He toivoivat pelästyttävänsä matruusit kertomalla heidän päällikkönsä kuolleen. Raivostuneina nämä tahtoivat iskeä roistojen kimppuun, ja kapteeni Crozet sai töin tuskin hillityksi heidät.
Näin marssittiin kahdeksan kilometriä. Osasto pääsi rantaan ja veneisiin toisen leiripaikan miehistön kanssa. Koko ajan istui tuhatkunta villiä maassa paikaltaan hievahtamatta, mutta kun veneet lähtivät vesille, alkoi sataa kiviä. Nyt ampui neljä matruusia, jotka olivat hyviä pyssymiehiä, vuoron perään kaikki päälliköt, tuliaseita tuntemattomien alkuasukkaiden suureksi ihmeeksi.
Kapteeni Crozet saavutti Mascarinin ja lähetti heti venekunnan Motu-Aron saarelle; osasto sotamiehiä varustautui viettämään siellä yön, ja sairaat tuotiin takaisin laivoille.
Seuraavana päivänä vahvistettiin saaren varusväkeä toisella osastolla, sillä oli välttämätöntä puhdistaa saari sitä häiritsevistä villeistä ja jatkaa vedenottoa. Motu-Aron kylässä oli kolmesataa asukasta. Ranskalaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa; kuusi päällikköä ammuttiin, muut surmattiin pistimillä, ja kylä poltettiin.
Mutta Castries ei voinut lähteä merelle ilman mastoja, ja Crozetin, jonka täytyi luopua seetrimetsän puista, oli pakko rakentaa hätämastoja. Vedenottoa jatkettiin yhä.