— Vintturiin! John huusi.
Se oli vivuilla varustettu laite, kuten palopumput. Glenarvan, Robert, Mulrady yhdellä, Paganel, majuri, Olbinett toisella puolella painoivat vipuja, joista vintturi sai liikevoimaa. Samalla John ja Wilson auttoivat sauvoimilla lykäten niin paljon kuin jaksoivat.
— Painakaa! nuori kapteeni huusi, — ja yhtaikaa!
Vintturin voimasta köydet pingoittuivat. Ankkurit pysyivät lujasti kiinni eivätkä lähteneet luisumaan. Pian oli pakko onnistua. Nousuveden huippu kestää vain muutaman minuutin. Alettuaan laskea vedestä ei enää ollut avuksi. Ponnistettiin kahta voimakkaammin. Tuuli puhalsi rajusti ja painoi purjeita mastoa vasten. Laivan runko vavahteli ikään kuin olisi vähällä irtautua. Ehkä riittäisi vain yksi mies lisää saamaan sen hiekasta irti.
— Helena! Mary! Glenarvan huusi.
Molemmat nuoret naiset riensivät avuksi. Hammasratas kierähti vielä yhden napsahduksen eteenpäin.
Mutta siinä olikin kaikki. Priki ei liikahtanut. Yritys oli epäonnistunut. Nyt alkoi jo laskuvesi. Ilmeistä oli, että tuulenkaan ja meren avulla ei näin vähälukuinen laivaväki jaksaisi kiskoa alustaan irti.
IHMISSYÖNTIÄ KÄSITELLÄÄN TEOREETTISESTI.
Ensimmäinen John Manglesin yrittämä pelastuskeino oli epäonnistunut. Oli ryhdyttävä heti yrittämään toista. Oli ilmeistä, ettei Macquarieta voitu saada liikkeelle, mutta yhtä ilmeistä myös, että laivalta niin ollen oli lähdettävä. Jääminen odottamaan epävarmaa apua olisi ollut varomatonta ja mieletöntä. Ennen jonkin laivan saapumista sattumalta haaksirikkopaikalle olisi Macquarie murskaantunut. Ensimmäinen myrsky tai ulapan tuulten nostama vähänkin ankarampi aallokko työntäisi sen kauemmaksi hiekalle, ruhjoisi sen, murskaisi kappaleiksi ja siroittaisi pirstaleet pitkin rannikkoa. Ennen tätä välttämätöntä tuhoutumista John halusi päästä maihin.
Hän ehdotti siis lautan rakentamista, joka olisi kyllin tukeva kuljettamaan matkustajat ja riittävän määrän elintarvikkeita Seelannin rannikolle.