Lautan suunta muuttui, mutta tuuli vaimeni vähitellen, ja vene saavutettiin vasta kello kaksi.
— Tyhjä? John Mangles kysyi.
— Niin, kapteeni, matruusi vastasi, — vene on tyhjä ja sen laidat halki. Siitä ei meille ole apua.
— Eikö siitä voi olla mitään hyötyä? MacNabbs kysyi.
— Ei mitään, John Mangles vastasi. — Se on hylky, joka kelpaa vain poltettavaksi.
— Sepä ikävää, Paganel sanoi, — sillä tuo vene olisi voinut viedä meidät Aucklandiin.
— Täytyy alistua kohtaloon, herra Paganel, John Mangles vastasi. — Näin aaltoilevalla merellä pidän sitä paitsi lauttaamme tuollaista haurasta venettä parempana. Ei ole tarvittu kuin heikko tärähdys, ja se on mennyt murskaksi! Niinpä, mylord, meillä ei kai ole täällä enää mitään tekemistä?
— Kuinka vain tahdot, John! Glenarvan vastasi.
— Matkaan, Wilson, nuori kapteeni lausui, — ja suoraan rantaa kohti.
Vuoksen piti nousta vielä noin tunnin verran. Päästiin pari kolme kilometriä eteenpäin. Mutta silloin tuuli taukosi melkein täysin ja näytti aikovan puhaltaa maalta päin. Lautta pysyi paikallaan, alkoipa pian laskuveden vaikutuksesta ajautua merelle päin. John ei epäröinyt sekuntiakaan.