— Olemme täällä.
Tämän jälkeen Glenarvan, majuri, Robert, Paganel ja John Mangles lähdvät laivalta Will Halleyn yrittämättä edes sormellaan koskea vahakangaslakkiinsa, joka oli kuin kasvanut kiinni hänen punaiseen tukkaansa.
— Aika moukka, John sanoi.
— On, mutta minua hän miellyttää, Paganel vastasi. — Hän on oikea merisusi.
— Oikea karhu, majuri huomautti.
— Ja minä arvelen, John Mangles lisäsi, — että tuo karhu on aikoinaan tehnyt kauppaa ihmislihalla.
— Mitäpä siitä, Glenarvan sanoi, — kunhan hän vain on Macquarien kapteeni ja laiva menee Uuteen Seelantiin. Twofold-lahdesta Aucklandiin emme häntä juuri näe, Aucklandin jälkeen emme lainkaan.
Lady Helena ja Mary Grant olivat hyvillään, että lähtö oli määrätty huomiseksi. Glenarvan huomautti heille, että Macquarie ei ollut Duncanin veroinen mukavuudessa. Mutta paljon kokeneina naiset eivät näin vähästä hämmentyneet. Olbinett sai asiakseen varustaa eväät. Duncanin menetyksen jälkeen oli miesparka usein surrut onnetonta rouva Olbinettia, joka oli jäänyt laivalle ja siis muun laivaväen mukana joutunut rosvojen julmuuden uhriksi. Hän hoiti kuitenkin muonamestarin tehtäviä yhtä innokkaasti kuin ennenkin, ja "eri muona" oli tosiaan sellaista, jota prikin ruokalistalla ei ollut milloinkaan nähty. Muutamassa tunnissa olivat eväät koossa.
Tällä välin majuri muutti erään rahanvaihtajan luona rahaksi Melbournen Union-pankkiin osoitettuja Glenarvanin maksumääräyksiä. Ei tahdottu olla ilman kultaa eikä myöskään ilman aseita ja ampumatarvikkeita; niinpä nämä varastot uusittiin.
Paganel puolestaan hankki Johnstonin Edinburgissa julkaiseman mainion kartan Uudesta Seelannista.