Ensimäinen virta, jonka aallot ovat vaahdonneet höyryaluksen rattaansiipien alla, on Clyde. Tämä oli 1832. Höyryaluksen nimi oli Comet ja tämä kulki säännöllisesti Glasgowin ja Greenochin väliä kuuden peninkulman [peninkulmilla tässä kirjassa aina ymmärretään Englannin peninkulmia, joita menee noin 6 Suomen peninkulmaan] nopeudella tunnissa. Siitä ajasta asti on enemmän kuin miljoona höyryjä ja pakettiveneitä kulkenut ylös ja alas tämän Skotlannin virrau vuota pitkin, ja asukkaiden tuossa isossa kauppakaupungissa luulisi siis jo hyvinkin harjaantuneen näkemään lhmeitä sillä merikulun haaralla, jota höyryn avulla harjoitetaan.
Kuitenkin olivat Joulukuun 3 päivänä 1862 Glasgowin likaiset kadut täytetyt lukemattomalla ihmislaumalla, jossa oli laivan-isäntiä, kauppiaita, tehtaan-haltijoita, työmiehiä, merimiehiä, naisia ja lapsia, kaikki matkalla erääsen suureen, Kelwindock-nimiseen, Tod'ille ja Mac Gregor'ille kuuluvaan laivanrakennuslaitokseen. Tämä viimeinen nimi todistaa enemmin kuin kyllin, että Skotlannin ylänköläisten kuuluisista jälkeisistä oli tullut keinoilijoita ja että vanhain klanien kaikki läänimiehet olivat luontuneet kelvollisiksi työmiehiksi.
Kelwindock on muutamain minuutien matkan päässä kaupungista Clyde-virran oikealla rannalla. Sen äänettömät lavat olivat kohta uteliaiden katsojain vallassa. Ei yhtään joutilaaksi jäänyttä paikkaa ollut rantasilloilla, varvin muureilla eikä makasiinien katoilla. Joella liikkui kaikenlaisia aluksia ristin rastin, ja Gowanin kunnaat vasemmalla rannalla olivat katsojia täynnä että vilisi.
Ei täällä kumminkaan ollut hommana mikään erinomainen juhlallisuus; tahdottiin vain nähdä erään laivan lähtöä veistämöltä. Näyttäisi kuin Glasgowin asukkaiden pitäisi huolia aivan vähän tuonlaisista hommista; mutta kentiesi Delphin — tämä oli Todin ja Mac Gregorin rakentaman aluksen nimi — oli jotenkin omituinen näöltänsä? Eipä ollutkaan, totta puhuaksemme. Se oli iso alus, noin viidentoista sadan tonnin kantavuutta, teräslevyillä peitetty ja jota paljolla työllä ja äärettömillä kustannuksilla oli koetettu saada niin nopeaksi kulussaan kuin mahdollista, sen kone, tehty Lancefieldin työpajoissa, oli kovavoimaiskone, ja sillä oli viidensadan hevoisvoiman nimellinen väkevyys. Sitä pani liikkeelle yksi propelli kummallakin puolen perävannasta, jotka molemmat oiivat aivan erillään toisistansa. Tämä oli ihan uusi, Dudgeon de Millwalin keksimä laitos, joka antaa aluksille suuren nopeuden samalla kuin sallii niiden liikehtiä sangen ahtaalla alalla. Mitä Delphinin syvällykseen tulee, ei se ollut erittäin suuri.
Tuntijat eivät sen suhteen erehtyneet, ja he syystä siitä päättivät, että tämä alus oli aiottu käymään kohtalaisen syvillä vesillä. Mutta kaikista näistä erityisistä asianhaaroista ei käynyt millään muotoa tuota yleistä malttamattomuutta selittäminen. Delphinissä ei ollut mitään enemmin tahi vähemmin outomaista nähtävää kuin monessa muussakaan aluksessa. Oliko siis sen lähtö veistämöltä yhdistettynä johonkin koneelliseen vaikeuteen, joka oli voitettava? Eipä niinkään. Clyde-virta oli jo helmaansa vastanottanut monta paljon kantavampaa alusta, ja Delphinin laskeminen vesille oli käypä niin mutkattomasti kuin suinkin maailmassa. Työt alkoivat heti kuu vesi seisahtui, samassa silmänräpäyksessä kun pakovesi alkoi tuntua. Kurikat paukahtivat yht'aikaa kuloja vasten, jotka olivat aiotut kohottamaan aluksen emäpuuta. ennen pitkää tutisi koko tuo kookas rakennus, ja niin vähän kuin se kohosikin, havaittiin kumminkin sen järkkyvän asemaltansa. Vipuminen aikoi, se kiihtyi kiihtymistänsä, ja muutamain silmänräpäysten perästä Delphin, jätettyänsä huolellisesti valitun lavansa, sukelsi Ciyde-virtaan, sakeiden, valkoisten savutuprujen keskelle. Sen perä hetkahti joen mutapohjaa vasten, mutta kohahti erään jättiläisaallon harjalla, ja tämä muhkea höyry olisi vauhdissaan rusahtanut rikki rantasiltoja vasten Gowanin luona, jos eivät kaikki ankkurit, jotka yht'aikaa heitettiin alas hirmuisella jytäkällä, olisi ehkäisseet sen vauhtia.
Delphin oli onnellisesti ja hyvästi lähtenyt veistämöltä ja keinui nyt kauniisti virralla. Kaikki katsojat taputtivat käsiänsä, aluksen nyt ollessa luonnollisessa elementissään, ja väkeviä hurrahuutoja kuului molemmilta rannoilta.
Mutta mikä oli siis syynä näihin huutoihin ja mieltymyksen osoituksiin? Varmaan ihastuneimpain katsojain olisi ollut sangen työläs selittää innostustansa. Mikä erityinen mielenkiinto voi se siis olla, jonka tämä alus nostatti? Minkälaista kauppaa varten se oli käytettävä, sitä ei tietty, ja jos sitä kysyit noilta erinäköisiltä parveilta uteliaita, niin syystäpä taisit hämmästyä niistä erilaisista mielipiteistä, joita oli käymässä tästä tähdellisestä asiasta.
Kuitenkin pitivät paremman tiedon saaneet, taikka jotka luulivat niiden lukuun kuuluvansa, siinä yhtä että tällä höyryllä oli joku tehtävä toimitettavana siinä julmassa sodassa, joka silloin kymmennitteli Amerikan Yhdysvaltioita. Mutta sen enempää he eivät asiasta tienneet, eikä olis yksikään heistä saattanut sanoa, oliko Delphin kaapparilaiva vaiko tavara-alus, oliko se liittolaisten aluksia vaiko Yhdysvallan laivastoon kuuluva.
— Hurraa! — huusi joku, vakuuttaen, että Delphin oli rakettu etelä-valtiota varten.
— Hurraa, hurraa! — huusi toinen, vannoen, ettei nopeampaa laivaa ollut kryssäillyt Amerikan rantavesillä.