Jos mieli taitaa sanoa jotakin vissiä tässä asiassa, niin täytyy olla osakas tahi ainakin hyvin uskottu ystävä kauppahuoneessa Vincent Playfair ja Kumpp. Glasgowissa.
Vincent Playfair ja Kumpp. oli rikas, arvossa pidetty ja kokenut toiminimi. Sen päämies kuului vanhaan, kunniassa pidettyyn sukuun, joka juontui Tobacco-nimisistä lordeista, jotka rakennuttivat kauneimmat korttelit kaupungissa. Nämä taitavat kauppamiehet olivat perustaneet etevimmät konttoorit Glasgowissa ja kävivät kauppaa tupakilla, jota toivat Virginiasta ja Marylannista. Äärettömät tavarat koottiin; uusi keskipaikka kaupalle luotiin. Ennen pitkää tuli Glasgowista teollisuus- ja tehdaskaupunki; kehruutehtaita ja valinpajoja syntyi joka haaralla, ja muutamissa vuosissa oli kaupungin varallisuus noussut ylimmällensä.
Kauppahuone Playfair ja Kumpp. kumminkin pysyi uskollisena esi-isäinsä toimekkaalle hengelle. Se antautui mitä rohkeimpiin keinoitteluihin ja kannatti Englannin kaupan arvoa. Sen nykyinen päämies, Vincent Playfair, noin viidenkymmenen vanha, mielialalleen hyvin käytänuöllinen ja vakava, ehkä vähän rohkea mies, oli laivain varustaja mitä puhtainta verta. Ei mikään muu liikuttanut häntä kuin toimintoasiat. Muuten oli hän kunniallinen ja rehellinen mies.
Kuitenkaan ei tainnut hän kuuniakseen lukea sitä tarkoitusta, jota varten Delphin oli rakettu ja varustettu, sillä sen oli kokonansa keksinyt hänen veljensä poika James Playfair, komea kolmikymmen vuotias mies ja rohkein kippari yhdistetyn kuningaskunnan kauppalaivastossa.
Luettuansa vihoissaan eräänä päivänä Tontine-nimisessä kahvilassa Amerikan sanomalehtiä, teki James Playfair sedälleen varsin uskaliaan ehdoituksen.
— Setä Vincent — sanoi hän vasten silmiä — me saatamme ansaita kaksi miljoonaa vähemmässä kuin kuukauden ajassa.
— Ja mitä asiassa pannaan alttiiksi? kysyi setä Vincent.
— Laiva ja lasti.
— Eikö mitään muuta?
— Pannaanpa niinkin, laivaväen ja kapteinin nahat, mutta niitä ei oteta lukuun.