— Annas kuulla, mitä mielit — vastasi setä.
— Olettehan lukeneet Tribune-, Newyork-Herald-, Times-, Enquirer be
Richmond ja Americain Review-sanomalehtiä? — jatkoi James Playfair.
— Olen, olenpa kaksikymmentäkin kertaa.
— Luuletteko siis niinkuin minä luulen, että Yhdysvaltioiden sotaa kestää kauan vielä?
— Kauan kyllä.
— Te tiedätte hyvin kyllä, kuinka isosti tuo taistelu haittaa
Englannin ja erittäinkin Glasgowin etuja.
— Niiden seassa erikoisesti Playfairin ja Kumppanin etuja — keskeytti hänen setä Vincent.
— Aivan oikein — jatkoi kapteini.
— James, siitä olenkin joka päivä levotonna, enkä taida kauhistuksetta ajatella niitä suuria onnettomuuksia kauppaliikkeen alalla, mitkä tuo sota on aikaansaattava. Kyllähän huone Playfair ja Kumpp. on vakavarainen, mutta se on yhdistyksessä huoneiden kanssa, jotka voivat joutua vararikkoon. Oih, hiisi vieköön nuo amerikalaiset, lienevät sitte orjapuoluelaisia tahi orjuuden hävittäjiä.
Jos Vincent Playfair, ihmisknnnan suuriin perus-aatteihin nähden, jotka aina ja joka paikassa ovat asetettavat edelle yksityisiä harrastuksia, tekikin väärin näin puhuessaan, niin hänellä yhtähyvin oli oikeus katsella asiaa pelkän kauppaliikkeen kannalta. Tärkeintä Amerikan vientitavaraa ei saatukaan Glasgowin markkinoille. Pumpulinälkä, käyttääksemme tätä paljon merkitsevää englantilaista sananpartta, kävi päivä päivältä yhä uhkaavammaksi. Tuhansittain työmiehiä häätyi elämään yleisen laupiuden varassa.