John Stiggs'in tätä pyytäessä James Playfair piti alinomaa silmänsä häneen luotuina. Nuorukaisen lempeät kasvon-murteet, hänen erinomaisen myötätuntoinen äänensä, hienot ja valkoiset kätensä, joita päällesivelty lika ei voinut saiata, suuret, vilkkaat ja samalla uskolliset silmänsä — kaikki nämä saattivat kapteinin perin toisiin ajatutsiin. Johnin ilmoitettua pyyntönsä, Playfair katsahti terävästi Crockstoniin, joka kohautti olkapäitänsä. Sitte loi hän kysyvän silmäyksen nuorukaiseen, joka hämäytyi siitä, ja sanoi tämän ainoan sanan:
— Tule!
Johu Stiggs seurasi kapteinia perälle laivaa, ja James Playfair sanoi, avatessaan hyttinsä oven, nuorukaiselle, jonka posket olivat kalpeina liikutuksesta:
— Olkaa hyvä ja astukaa sisään, miss!
Kun Johnia tällä tavoin puhuteltiin, aikoi hän punastua, ja kaksi suurta kyyneltä kiilui hänen tahtomattansa hänen kauniissa silmissänsä.
— Olkaa huoleti, miss — sanoi Playfair lempeimmästi kuin taisi — mutta olkaa hyvä ja sanokaa, mitä seikkaa saan kiittää siitä, että nyt olette tässä laivassa?
Neiti epäröi vähän aikaa vastaisiko, mutta kapteinin silmäys rohkaisi hänen mielensä ja hän päätti puhua.
— Herra kapteini — sanoi hän — minä haluan tavata isäni Charlestonissa. Kaupunki on piiritettynä maan ja meren puolelta. En tiennyt kuinka pääsisin, ennenkuin kuulin Delphinin aikovan rikkoa piirityksen. Minä tulin tähän laivaan tavalla kuin tiedätte, ja minä pyydän teitä antamaan anteeksi, että niin olen tehnyt ilman teidän luvattanne, sillä varmaan ette olisi suostuneet anomukseeni.
— Aivan varmaan — vastasi James Playfair.
— Siis tein oikein etten teiltä pyytänytkään — jatkoi tämä nuori tyttö lujemmalla äänellä.