Kapteini laski kätensä ristiin, käväisi kerran hytin ympäri ja seisahtui sitte.
— Mikä nimenne on? — kysyi hän.
— Jenny Halliburtt.
— Jos noudatan adressia niissä kirjeissä, jotka on tavattu Crockstonin papereissa, niin isänne on Bostonista?
— Niin on, herra kapteini.
— Pohjoisvaltion mies on siis etelän kaupungissa, sillä aikaa kuin
Yhdysvaltiot käyvät tulista sotaa?
— Isäni on otettu vangiksi, herra kapteini. Hän oli Charlestonissa, kun ensimäiset kutit laukaistiin kansallissodassa ja kun liittolaiset karkoittivat Yhdysvallan sotaväen Sumter-linnasta. Isäni valtiolliset mielipiteet saattivat hänen orjapuolueen vihattavaksi, ja vastoin kaikkea oikeutta hän kenraali Beauregardin käskystä vangittiin. Minä olin silloin Englannissa, käymässä erään sukulaisen luona, joka nyt on kuollut, ja yksinäni, ilman muuta tukea kuin Crockston, perheemme uskollisin palvelija, tahdoin hakea isäni ja hänen kanssansa käydä vankeuteen osalliseksi.
— No, mikä mies isänne Halliburtt on? — kysyi James Playfair.
— Rehellinen ja kunniallinen sanomalehden kirjoittaja — vastasi Jenny uljaasti — Tribunen arvoisimpia aputoimittajia ja joka rohkeimmasti on mustain puolta pitänyt.
— Orjuuden hävittäjä! — huudahti kapteini kiivaasti. — Yksi niitä miehiä, jotka, ollen orjuutta hävittävinänsä, ovat peittäneet maansa verellä ja rauniolla!