Mitä Crockstoniin tulee, niin oli selvästi ja silminnähtävästi todistettu, ett'ei hän ollut merimies enemmin kuin rakuuna, ja hän vapautettiin kaikesta palveluksen teosta laivassa.
Sillä aikaa työntyi Delphin aika vauhtia Atlantin yli, jonka aallot pieksettiin kaksinkertaisen ruuvin alla, ja ainoana tehtävänä laivassa oli tarkka vahdinpito. Päivällä jälkeen sen näytelmän, joka teki lopun miss Jennyn tuntemattomuudesta, käveli James Playfair pikaisilla askelilla edes ja takaisin peräkannella. Hän ei ollut kertaakaan koettanut saada jälleen nähdä tuota nuorta tyttöä ja pitkittää päivällä ennen keskeytynyttä kanssapuhetta.
Kävellessään tuli hän ehtimiseen astumaan Crockstonin sivu, joka, tukan alta tirkistellen, katseli häntä jollakin tyytyväisyydellä. Selvästi näkyi, että hän halusi saada puhutella kapteinia, ja hän katseli häntä niin väsymättömästi, että kapteini viimein tuskautui.
— Mitä nyt taas tahdot minulta? — sanoi James Playfair amerikalaiselle. — sinä kuljet kuin kissa kuuman puuron ympärillä, eikö siitä loppua tulekaan?
— Suokaa anteeksi, herra kapteini — vastasi Crockston, katsoa tihruttaen — asia on niin, että minulla on jotakin teille sanomista.
— Mitähän se olisi?
— Noh, se on hyvin mutkaton asia. Minun haluttaa toden takaa sanoa teille, että olette pohjaan asti kelpo mies.
— Minä tulen toimeen ilman sinun sievistelmiäsi.
— Tämä ei ole sievistelemistä. Sen jätän siksi, kuin olette perille asti asiassa päässeet.
— Minne perille?