— Tarkoituksenne perille, tietystikin.
— Onko minulla tarkoitus täytettävänä?
— Tottapa on! Te olette laivaanne vastaanottanut meidät, tuon nuoren tytön ja minun. Te olette antaneet hyttinne miss Halliburtille. Hyvä! Te olette säästäneet minun patukasta. Jalomielisemmin ei saata kukaan menetellä. Te tulette viemään meidät perille Charlestoniin, ja se on hyvin, hyvin hyvä asia, mutta siinä ei kuitenkaan ole kaikki.
— Mitä, eikö siinä ole kaikki? — huudahti James Playfair, hämmästyksissään Crockstonin hävyttömyydestä.
— Ei, ei millään muotoa — vastasi tämä viime mainittu, ilkipintaisesti nenäänsä niuristaen. — Tytön isä on vankina siellä!
— Entäs sitte?
— Entäs sitte? Hän tietystikin on pelastettava.
— Miss Halliburtin isä pelastettava?
— Se on tietty. Hän on kunnian mies, uskalias kansalainen. Maksaneehan vaivan uskaltaa jotakin hänen vuoksensa.
— Master Crockston — sanoi James Playfair, vetäen kulmiansa ryppyyn — te uäytätte olevan hulivili ensimäistä laatua. Mutta muistakaa, ett'en olekaan nyt leikkipuheen tuulella.