— Hän on ehdotttanut teille että?… — kysyi miss Jenny, jonka sydän nyt ankarasti sykähteli.
— No, että hän vapauttaa mr Halliburtin, että ryövää hänen liittolaisilta ja vie hänen Englantiin.
— Tosiaanko? — huudahti Jenny.
— Niinkuin olen sanonut teille, miss. Sillä miehellä on sydän oikealla paikalla, tuolla kapteini James Playfairillä. Mutta semmoisia englantilaiset aina ovat; joka sulaa ttyvyyttä tahi pelkkää pahuutta. Hän saa ollakin kiitollisuudestani vakuutettu, ja minä olen valmis hänen tähtensä hakkauttamaan itseni palasiksi, jos sillä voin hyvittää hänen mielensä.
Jennyn ilo oli rajaton, kuultuansa nämä Crockstonin sanat. Vapauttaa hänen isänsä! Tämä oli asia, jota hän ei koskaan ollut uskaltanut ajatella. Delphinin kapteini tahtoi siis hänen tähtensä panna laivansa ja laivaväkensä alttiiksi!
— Niin niin, niin se on — lisäsi Crockston ja sanoi lopuksi — ja se miss Jenny, ansaitsee kaiken kiitollisuutenne.
— Enemmän kuin kiitollisuuden — puhkesi tyttö sanomaan — elinaikaisen ystävyyden!
Hän lähti heti hytistään lausumaan James Playfairille niitä tunteita, jotka nyt valtasivat hänen sielunsa.
— Yhä paremmaksi ja paremmaksi asia luontuu — jupisi amerikalainen itsekseen. — Se menee miltei täyttä laukkaa, ja se on onnistuva.
James Playfair käveli edes ja takaisin peräkannella ja, niinkuin hyvin voi arvata, melkoisesti kummastui, milteipä hämmästyi, nähdessään tuon nuoren tytön lähenevän ja kiitollisuudesta kyynelehtävin silmin ojentavan hänelle kätensä ja sanovan: