— Ammutaan, ja ensiksikin heidän päällysmiehensä, joka on ylen rohkea ja vaarallinen mies piiritetyssä kaupungissa. Minä olen lähettänyt hänen kirjeenvaihtonsa presidentille Richmondissa, ja ennen kahdeksan päivän kuluttua on hänen kohtalonsa peruuttamattomasti päätetty.
— Mikä siis on se mies josta puhutte? — kysyi James Playfair, ei olevinaan mistään milläänkään.
— Sanomalehden kirjoittaja Bostonista, paatunut orjuuden vihaaja, ruumiillaan ja sielullaan Lincolniin kiintynyt.
— Mikä nimensä on?
— Jonathan Halliburtt.
— Miesparka! huudahti James, hilliten liikutustansa. — Mitä nyt lieneekin tehnyt, ei saata olla häntä surkuttelematta. Luuletteko tosiaankin hänen tulevan ammutuksi?
— Siitä olen varma — vastasi Beauregard. — Mitäpäs voidaan? Sota on sota, ja puollustaita täytyy paraiten kuin taidetaan.
— No, tämäpä ei juuri minuun koske — vastasi kapteini huoleti — ja rangaistusta toimeen pantaessa minä jo olen kaukana.
— Mitä? Aiotteko jo palata?
— Aion, herra kenraali, minä olen ennen kaikkea kauppias. Heti pumpulin lastattuani lähden purjehtimaan. Minä olen tullut tänne sisään, se on hyvä, mutta minun täytyy tulla täältä uloskin, ja se on tähdellisintä. Delphin on hyvä laiva ja tohtii nopeuden suhteen lähteä minkä yhdysvaltalais-laivan kanssa hyvänsä kilpailemaan; mutta vaikka kulkunsa on nopea, ei hän sentään yritäkään ennättämään satanaulaisen kanuunan tieltä pois, ja kuula hänen runkoonsa tekisi pahan pilan kaupallisille mietteilleni.