— Kuten haluatte, kapteini — vastasi Beauregard. — Koska asiat niin ovat, minulla ei ole yhtään neuvoa teille antaa. Te hoidatte ammattianne, ja siinä teette oikein. Teidän sijassanne tekisin samalla tavalla. Paitsi sitä olo Charlestonissa ei ole suloista, ja ankkuripaikka, jossa kuulia sataa ehtimiseen, ei anna alukselle luotettavaa suojaa. Te lähdette siis, milloin hyväksi näette. Mutta olkaa hyvä ja sitä ennen antakaa minulle vähäinen tieto. Kuinka vahvat ja kuinka monta ovat ne Yhdysvallan alukset, jotka risteilevät Charlestonin ulkopuolella?
James Playfair vastasi kenraalin kysymyksiin paraiten kuin taisi ja jätti hänelle hyvästin mitä nöyrimmästi. Palasi sitte Delphiniin sangen levottomana ja murheellisena siitä mitä oli kuullut.
— Mitä pitää minun sanoa miss Jennylle? — mietti hän. — Pitääkö minun ilmoittaa hänelle, missä hirmuisessa tilassa mr Halliburtt on? Ei, parempi on että jätän hänen tietämättömyyteen hänen isäänsä uhkaavista vaaroista. Lapsi parka!
Ei ollut hän astunut viittäkymmentä askelta kuvernöörin asunnosta, ennenkuin kohtasi Crockstonin. Tämä kunnon amerikalainen oli vahdannut häntä aina hänen laivasta lähdettyänsä.
— No, kuinka asiat ovat, kapteini?
James Playfair katsoi Crockstoniin vakaisesti, ja tämä ymmärsi hyvin kyllä, että kapteinilla ei ollut hyviä uutisia hänelle ilmoitettavina.
— Oletteko nähneet kenraali Beauregardia? — kysyi hän.
— Olen — vastasi James Playfair.
— Ja te olette puhutelleet häntä mr Halliburtista?
— En ole, vaan hän on puhunut minulle hänestä.