Mutta mikähän kokous tämä oli? Sitä ei Phileas Fogg tiennyt sanoa. Oliko tässä valittavana korkea siviili- tai sotavirkamies, valtion kuvernööri tai edusmies kongressiin? Jotain sellaista se mahtoi olla, päättäen tuosta suuresta kiihkosta, jossa koko kaupunki näkyi olevan.
Yht'äkkiä syntyi suuri liike kansassa. Kaikki nostivat kätensä ylös. Muutamat olivat nyrkissä ja näkyivät kohouvan pudotakseen jälleen alas lujalla iskulla, kesken huutoja ja kirkumisia — epäilemättä sangen tuntuva äänestämisen tapa. Kansanjoukko aaltoili sinne tänne, lippuja liehuteltiin, ne katosivat hetkiseksi ja ilmaantuivat jälleen, mutta aivan repaleisina. Väen aaltoileminen läheni aina portaille saakka, päitten kohotessa ja laskeutuessa aivan kuin aallot äkkinäisen vihurin noustua. Mustain hattujen luku väheni vähenemistään, ja suurin osa niistä näkyi kutistuneen pienemmäksi entistänsä.
— Nähtävästi on tämä joku valtiollinen meeting (kokous), — sanoi Fiks, — ja toimeenpantu kaiketi hyvinkin tärkeän asian tähden. En yhtään kummastelisi, jos jälleen nousisi Alabama-juttu, vaikka se onkin ratkaistu.
— Saattaa olla, — sanoi Mr. Fogg kuivasti.
— Kaikissa tapauksissa, — jatkoi Fiks, — on tässä kaksi riitapuolta, the honourable Kamerfieldin ja the honourable Mandiboyn.
Mrs. Auda, nojaten Phileas Foggin käsivarteen, katseli kummastellen tuota pauhaavata joukkoa. Fiks kyseli paraillaan lähellä seisovilta syytä tähän meluun, mutta samassa alkoi entistä suurempi liike. Eläköön-huudot ja sättimiset kasvoivat entistä hurjemmiksi. Lipunvarret muuttuivat tappeluaseiksi. Ei käsiä missään, pelkkiä nyrkkejä vain. Pysähtyneiden vaunujen katoilta annettiin iskuja puoleen ja toiseen. Heittoaseina käytettiin mitä sattui. Kenkiä ja saappaita lenteli ilmassa; kuuluipa pari revolverinkin laukausta pamahtavan niin kansallisesti ja kodikkaasti.
Väki läheni portaita, ja alimmaiset raput tulivat pian täyteen. Toisen puolueen oli nähtävästi täytynyt peräytyä, vaikkei vielä voitu sanoa Mandiboynko vai Kamerfieldin.
— Parasta lienee, että väistymme pois täältä, — sanoi Fiks, joka piti oikein isällistä murhetta herra Foggista; — sillä jos Englannilla on lusikka tässä liemessä ja täällä saavat tietää, mistä maasta me olemme, niin saattaa käydä hullusti.
— Englannin kansalainen … — yritti herra Fogg sanoa.
Mutta hän ei ennättänyt puhua loppuun. Hänen takanansa portailla nousi hirveitä huutoja: Eläköön Mandiboy, eläköön, hip, hip, hurraa! — Siellä oli joukko mandiboylaisia, jotka rupesivat ahdistamaan kamerfieldiläisiä sivulta päin.