Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks olivat kahden tulen välissä. Väistyminen oli myöhäistä. Tuo ihmisjoukko, varustettu lyijypäisillä sauvoilla ja karangoilla, oli vastustamaton. Phileas Fogg ja Fiks, jotka koettivat suojella nuorta rouvaa, saivat senkin seitsemän kolausta ja tyrkkäystä. Mr. Fogg, tyynenä kuin ennenkin, koetti puolustaa itseään sillä voimalla, minkä luonto on pannut jokaisen englantilaisen kyynärpäihin, mutta turhaan. Muuan kookas, harteva, tummaihoinen punaparta, joka näkyi olevan joukon johtajana, nosti hirveän nyrkkinsä Mr. Foggia vastaan ja olisi kohdellut häntä oikein kovalla kädellä, jollei uskollinen Fiks olisi asettunut väliin ja saanut lyöntiä omaan kalloonsa. Iso kuhmu nousi heti paikalla salapoliisin korkean hatun alla, joka litistyi litteäksi kuin pannukakku.
— Yankee![8] — sanoi herra Fogg luoden vastustajaansa silmäyksen täynnä ylenkatsetta.
— English!
— Kyllä kohtaamme vielä toisemme.
— Kohtaamme kyllä.
— Milloin vaan tahdotte.
— Nimenne?
— Phileas Fogg. Ja teidän?
— Eversti Stamp Proctor.
Väkijoukko kulki ohitse. Fiks kaatui kumoon, mutta nousi jälleen. Hän ei ollut saanut mitään sen pahempaa vammaa, mutta hänen vaatteensa olivat ihan repaleissa. Hänen matkanuttunsa oli kahtena kappaleena, ja housut olivat sen pukuosan kaltaiset, joita muutamat indiaaniheimot pitävät, otettuaan kumminkin — muotinsa heilläkin — ensin pois takakappaleen. Mrs. Audalle kaikeksi onneksi ei ollut tapahtunut mitään pahaa. Nyrkiniskun sai Fiks pitää hyvänään.