Murkinoituansa kävivät Mr. Fogg, Mrs. Auda, Fiks ja Passepartout jälleen vaunuun, jossa he mukavasti istuen katselivat ohi kiitäviä maisemia: äärettömiä ruohokenttiä, taivaan rannassa kohoilevia vuoria ja pauhaavia koskia. Silloin tällöin näkyi lauma biisonihärkiä etäällä, näyttäen mustalta muurilta. Näistä suunnattomissa laumoissa kulkevista märehtijöistä on junille välistä voittamattomia haittoja. Usein on niiden nähty tuhansittain, tiheissä riveissä, kulkevan tuntikausia radan poikki, ja junain on täytynyt pysähtyä ja odottaa, kunnes ne ovat kulkeneet ohitse.
Semmoinen tapaus sattui nytkin. Kello 3 illalla sulki junalta tien iso lauma, jossa oli vähältänsä 10 tai 12 tuhatta päätä. Vähennettyään vauhtinsa oli veturi koettanut tunkeutua tuon suunnattoman joukon läpi, mutta turhaan; sen täytyi pysähtyä.
Niin, nuo härät — amerikkalaiset sanovat niitä, vaikkei ihan oikein, puhvelihäriksi — kulkivat verkalleen radan poikki, mylvien toisinaan kauheasti. Ne ovat isompia kuin Euroopan härät. Niillä on lyhyet jalat ja häntä, sä'än kohdalla korkea kyttyrä, hajasarvet päässä, kaulassa ja olkapäillä pitkäkarvainen harja. Ei ollut yrittämistäkään estää niiden kulkua. Kun biisonihärät ovat kerran alkaneet kulkea jotakin suuntaa, ei niitä enää mikään saa siltä suunnalta poikkeamaan. Se on pauhaava nousuvesi elävää lihaa, jota ei mikään sulku voi pidättää.
Matkustajat katselivat tuota kummallista näkyä sivukäytäviltä. Mutta se, jota viivytys kipeimmin koski, nimittäin Phileas Fogg, hän istui paikallaan, tyynesti odotellen, milloin muka härät tahtoisivat päästää junan kulkemaan. Passepartout oli raivoissaan. Hän oli vähällä laukaista koko pistoliarsenaalinsa tuohon korvennettavaan laumaan.
— On se tämäkin vaan maata! — huudahti hän. — Härät täällä pysäyttelevät junia ja astua laahaavat juhlakulussa, vähääkään kiiruhtamatta, ikäänkuin eivät näkisi estävänsä ihmisiä matkustamasta. Peijakas! Hauska olisi tietää, onkohan tämäkin vastus jo ollut ennakolta kirjoitettuna Mr. Foggin päiväkirjaan. Ja hyvä se on koneenkäyttäjäkin! Ottais ja pukkais masinallaan kylkeen koko tuota petojen paljoutta!
Mutta siitäpä ei olisi mitään hyötyä ollut. Etummaiset härät tosin olisivat kaatuneet, mutta sitten olisi junan täytynyt pysähtyä ja täysissä höyryissä ollessaan se olisi vielä helposti saattanut suistua radalta, ja sitten vasta pulassa olisi oltu!
Parasta oli siis vain odottaa kärsivällisesti; viivytyksenhän saa pian korvatuksi enentämällä vauhtia. Härkäin ohikulkua kesti ummelleen kolme tuntia. Ilta pimeni jo, kun viimeiset rivit kulkivat radan poikki. Lauman etupää katosi silloin jo eteläisen taivaan rantaan.
Kello 8 juna kulki Humboldt Ranges'in ohitse ja saapui kello puoli 10 Utah'in maakuntaan, suuren Suolajärven seutuun, mormonien omituiseen maahan.
XXVII.
Junan kulkiessa 20 peninkulmaa tunnissa kuuntelee Passepartout luentoa mormonien historiasta.