Passepartout pilkisti akkunasta, mutta ei voinut nähdä, mikä este nyt oli tullut eteen. Asemaa ei ollut lähelläkään.
Mrs. Auda ja Fiks rupesivat pelkäämään jo, että herra Fogg yrittäisi lähtemään ulos. Mutta hän vain virkkoi palvelijalleen:
— Menkääs katsomaan.
Passepartout riensi ulos. Noin neljäkymmentä matkustajaa, niiden joukossa eversti Stamp Proctor, oli astunut vaunuista.
Juna oli pysähtynyt punaisen signaalin takia. Kuljettaja ja konduktööri olivat astuneet maahan ja juttelivat vilkkaasti erään ratavartian kanssa, jonka seuraavan Medicine-Bow'in aseman päällikkö oli lähettänyt junaa vastaan. Matkustajat olivat astuneet heidän luoksensa ja juttelivat myöskin, niitten joukossa eversti Proctor, kiljuen ja viuhtoen.
Passepartout liittyi joukkoon hänkin ja kuuli ratavartian sanovan:
— Tässä ei auta mikään. Silta Medicine-Bow'in lähellä on laskeutunut eikä voi kannattaa junaa.
Puheenaoleva silta oli vitjasilta erään kosken yli peninkulman päässä siitä, mihin juna oli pysähtynyt. Ratavartian puheen mukaan silta oli aivan hajoamaisillaan, useat vitjat olivat katkenneet, ja niin ollen oli mahdoton yrittääkään sillalle. Hän ei siis liioitellut sanoessaan, ettei sillan ylitse voi päästä. Ja kun kerran amerikkalainen tekee poikkeuksen maailmanmainiosta huolettomuudestaan ja pukeutuu varovaisuuden vaippaan, niin olisi sulaa hulluutta ruveta vastustelemaan.
Passepartout, uskaltamatta mennä ilmoittamaan isännälleen tätä, kuunteli hammasta purren, liikahtamatonna kuin suolapatsas.
— Vai niin, — kiljaisi Stamp Proctor, — vai ei tästä tämän pitemmälle päästä! Vai tähän sitä vaan jäädäänkin lumikinokseen!