— Meillä on viisikymmentä mahdollisuutta ylitse päästäksemme, — arveli yksi.
— Kuusikymmentä, — sanoi toinen.
— Kahdeksankymmentä … yhdeksänkinkymmentä mahdollisuutta sadasta!
Passepartout oli ymmällä. Hänenkin mielestänsä olisi tosin ollut koettaminen kaikkia keinoja, mutta tämä yritys näytti hänestä kumminkin hieman liiaksikin "amerikkalaiselta".
— Mutta, — arveli hän, — onpa vielä keino, jota sopisi koettaa, ja sitä ei kukaan ole huomannut. Kuulkaas, — virkkoi hän eräälle herralle, — kuljettajan ehdotus on sentään vähän liian uskallettua, mutta…
— Kahdeksankymmentä mahdollisuutta, — vastasi toinen ja käänsi hänelle selkänsä.
— Kyllähän minä sen tiedän, — sanoi Passepartout kääntyen toiseen herraan, — mutta jos vähän ajatellaan…
— Nyt ei ajatella mitään, sillä siitä ei lähde mitään, — vastasi amerikkalainen olkapäitään kohauttaen; — kuljettajahan takaa sen, että pääsemme ylitse.
— Kyllä kai se niinkin on, — jatkoi Passepartout, — kyllähän sitä ylitse päästään, mutta eiköhän olisi ollut viisaampaa…
—- Mitä? Viisaampaa? — ärjäisi eversti Proctor, joka suuttui moisesta sanasta. — Mahdollisimman suuri nopeus, ettekö kuullut? Ymmärrättekö? Suurin nopeus! Hä!