Ensimmäisinä päivinä kaikki kävi hyvin. Meri ei ollut ankara; tuuli puhalsi luoteesta; purjeita vedettiin ylös, ja "Henrietta" kulki kuin oikea transatlanttilainen konsanaankin.
Passepartout oli ihastuksissaan. Laivaväki ei ollut milloinkaan nähnyt toista niin lystiä poikaa ja niin notkeata päälliseksi. Hän oli sangen ystävällinen matruuseille ja kummastutti heitä hypyillään ja keikauksillaan. Hän antoi heille lystikkäitä nimiä. Hänen tähtensä he tekivät työtä kuin gentlemannit ja lämmittäjät lämmittivät kuin sankarit. Hänen lystillisyytensä tarttui ehdottomasti kaikkiin. Hän oli unohtanut kaikki entiset vaivat ja vastukset. Hän ajatteli vain pian saavutettavaa päämaalia, ja joskus hän pulpahteli pelkästä maltittomuudesta, niinkuin vesi "Henrietta'n" kattiloissa. Tuontuostakin astui hän kerran ja toisen Fiksin ympäri, luoden häneen paljon puhuvia silmäyksiä, jotka kyllä ilmoittivat hänen ajatuksensa; mutta mitään hän ei poliisille puhunut. Ei ollut enää luottamusta vähääkään entisten ystävysten välillä.
Fiks oli muuten alla päin ja haki yksinäisyyttä. Usein kuului hän jupisevan jotakin itsekseen. Passepartout oli vakuutettu Fiksin huomanneen erhetyksensä ja katuvan nyt katkerasti sitä, että oli juossut ympäri maailman ihan ilman aikojansa. Mutta kunnon Passepartout ei tahtonut osoittaa riemuansa eikä lisätä Fiksin noloutta ottamalla päällensä voittajan ylpeätä muotoa.
Auda rouva oli iloinen ja täynnä toivoa. Mr. Fogg oli — tietysti — tyyni kuten aina.
Joka päivä puolenpäivän aikana teki kapteeni Speedy tarkastuksiansa ja osoitti kartalla Mr. Foggille, millä kohdalla laiva milloinkin oli.
Joulukuun 13 p:nä kuljettiin Terra-Nuova nimisen karin viimeisen niemen sivutse. Mainittu kari on hyvin vaarallinen, vallankin talvisaikaan, jolloin usein sattuu sumuja ja tuulenkäännöksiä.
Edellisenä iltana oli barometri äkkiä ruvennut laskeutumaan ja tiesi pikaista ilmanmuutosta. Yöllä kävi ilma kylmemmäksi, ja samalla kääntyi tuulikin kaakkoiseen. Tämä ei ollut edullista. Kapteeni Speedyn täytyi vetää purjeet alas ja kulkea pelkän höyryn voimalla. Höyrylaivan kulku hidastui, aallot rupesivat kovasti pieksämään laivan kylkiä; tuuli yltyi lopulta vihurimyrskyksi, ja näyttipä oikein synkältä "Henrietta'n" tuleva kohtalo.
Passepartout synkistyi samalla kuin taivaskin; kaksi päivää hän vietti sanomattomassa tuskassa. Mutta kapteeni oli uljas merimies, joka tarkoin tunsi laivansa; "Henrietta" halkaisi aaltoja, milloin ei niiden harjalle noussut, ja eteenpäin riennettiin vaan. Myrsky tosin ei ollut semmoisia, jotka kiitävät parin sadan kilometrin nopeudella tunnissa, mutta ankara se kumminkin oli, ja pahaksi onneksi tuulikin vielä puhalsi kaakosta, niin ettei käynyt purjeita nostaminen.
Joulukuun 16 p:nä oli herra Fogg ollut matkalla 75 päivää. "Henrietta" oli jäljellä määrätystä ajasta, ei kumminkaan niin paljoa, että olisi ollut syytä pelätä. Pian oltiin jo puolimatkassa ja vaarallisimmista paikoista oli jo päästy. Mutta kapteeni Speedy ei sanonut vielä mitään. Kesäiseen aikaan olisi kyllä saattanut olla varma matkan onnistumisesta, mutta talvella oltiin kokonaan sopimattomain ilmain mielivallassa. Hän toivoi kumminkin: jos tuuli pettää, niin tekeehän toki höyry työtään.
Mainittuna päivänä tuli koneenkäyttäjä laivan kannelle ja jutteli siellä kauan aikaa vilkkaasti kapteenin kanssa.