Tietämättä miksi — luultavasti jonkun aavistuksen vaikutuksesta — Passepartout tunsi kummallista ahdistusta sydämessään. Hän näki kapteenin viuhtovan sangen maltitonna, kulkiessaan edestakaisin kiroillen ja jalkaansa polkien; hän näki kapteenin menevän alas kajuuttaansa. Passepartout olisi kernaasti antanut pois toisen korvansa, jos vain olisi voinut toisella kuulla, mitä he juttelivat.
Viimein kuului kapteeni sanovan koneenkäyttäjälle:
— Onko se varma?
— Ihan varma. Muistakaa, että hamasta New-Yorkista saakka on valkeata poltettu kaikissa neljässä uunissa.
— Kirous! — ärjäisi kapteeni. — Mitäs nyt tehdään?
— Paras on, että asia ilmoitetaan Mr. Foggille, — sanoi koneenkäyttäjä.
— Ilmoitetaan, ilmoitetaan, — matki kapteeni Speedy. — Mitäs tonttuja siitä lähtee! Kun hänelle on ilmoitettu, kun hänen kumppaneilleen on ilmoitettu, kun kaikille peijakkaille on ilmoitettu, onkos asia sillä autettu?
— Ei ole, mutta se, jota asia likimmiten koskee, tietänee asian järjestää.
— Likimmiten tässä asia koskee minua, — kiljaisi kapteeni Speedy ja kirosi niin karkeasti, että paukahti.
Koneenkäyttäjä meni alas koneruumaan. Passepartout oli kuullut loppuosan heidän keskusteluaan; nähtävästi oli asia ollut jotakin hyvin tärkeätä. Kapteeni käveli pitkin askelin kajuutassaan, niinkuin ainakin se, jonka viha on noussut ylimmilleen.