— Sitten surkuttelen teitä, Mr. Fogg, sillä kolkkoa on yksin olla. Ihanko ilman ystävää, jolle voisitte huolianne huojentaa? Sanotanhan, että kahdenkesken kestää kovatkin päivät.
— Niin sanotaan.
— Mr. Fogg, — sanoi silloin Mrs. Auda nousten ja ojentaen kätensä gentlemannille, — tahdotteko saada sekä sukulaisen että ystävän? Tahdotteko ottaa minut vaimoksenne?
Mr. Fogg oli noussut seisomaan. Tavaton valo välähti hänen silmistään; hänen huulensa vavahtivat. Mrs. Auda katsoi häneen. Uskollisuus, sydämellisyys, vilpittömyys ja sulo loisti tuon nuoren rouvan kauniissa katseessa, tuon jalon naisen, joka panee alttiiksi kaikki, pelastaaksensa pelastajansa. Ja tuo katse, se kummastutti Mr. Foggia ensi alussa; sitten se tunkeusi hänen sisäänsä. Hän sulki silmänsä, ikäänkuin estääkseen noiden katseiden tunkeumista syvemmälle… Avattuaan jälleen silmänsä hän virkkoi:
— Minä rahastan teitä! Pyhimmän kautta maailmassa vannon, minä rakastan teitä.
— Ah! — sanoi Auda rouva, nostaen kätensä sydämelleen.
Passepartout soitettiin sisään. Hän tuli heti paikalla. Mr. Fogg piti vielä kiinni Mrs. Audan kädestä. Passepartout ymmärsi kaikki, ja hänen pulleat kasvonsa säteilivät kuin aurinko taivaan laella kuumassa ilmanalassa.
Mr. Fogg kysyi häneltä, oliko liian myöhäistä mennä ilmoittamaan asiaa
Marian seurakunnan pastorille Samuel Wilsonille.
— Ei milloinkaan liian myöhäistä, — sanoi Passepartout ja naurahti herttaisesti.
Kello olikin vasta 5 minuuttia yli 8.