Niiden perässä kulki muutamia bramiineja kalliisti kirjatuissa itämaisissa puvuissa taluttaen naista, joka tuskin jaksoi jalkojansa liikutella.
Tämä nainen oli nuori ja valko-ihoinen kuin eurooppalainen. Pää, kaula, hartiat, kasvot, kädet ja varpaat olivat täynnä jalokiviä, kaulavitjoja, korvarenkaita ja sormuksia. Kultakuteiseen, hienoon musliinivaippaan, joka oli hänen yllään, kuvautuivat selvästi hänen vartalonsa piirteet.
Tämän nuoren naisen perässä kulki — silmää loukkaavana vastakohtana — vartioita, paljastetut säilät kädessä ja pitkät damaskoidut pistolit vyöllä, kantaen paareilla ruumista.
Siinä oli vanhan ukon ruumis, puettu rajahin kalliiseen pukuun, helmillä kirjailtu turbaani päässä, niinkuin eläissäänkin, ja yllä silkillä ja kullalla kirjattu vaippa, vyötäisillä timanteilla koristettu kashmiri-vyö ja vieressään komeat indialaisen ruhtinaan aseet.
Sitten kulki soittoniekkoja ja viimeiseksi koko joukko hurjamielisiä, joiden kirkuna tuontuostakin voitti torvien ja rumpujen huumaavan pauhinan.
Sir Francis Cromarty katseli kaikkea tätä surullisin silmin ja virkkoi oppaalle:
— Se on "sutty"!
Parsilainen nyykäytti päätään myönnytykseksi ja pani sormen huulilleen. Pitkä juhlakulkue astui verkalleen eteenpäin, ja vähän ajan perästä olivat viimeisetkin rivit kadonneet metsään.
Vähitellen lakkasi laulun ääni, kaukaa kajahteli vielä muutamia räikeitä ääniä, mutta pian vallitsi syvä hiljaisuus ylt'ympärillä.
Phileas Fogg oli kuullut sir Francis Cromartyn äsken lausuman sanan, ja heti kun juhlakulkue oli kadonnut näkyvistä, hän kysäisi: